KooKoon hyökkääjä löytää rauhan pilkillä – ”Istuskelet vain luonnonäänissä”

KooKoon joukkueeseen täksi kaudeksi siirtynyt Ahti Oksanen tunnetaan kovana ja intohimoisena kalamiehenä. Oksanen kertookin kalastuksen tuovan tärkeää vastapainoa pelaamiselle.
Espoossa kiekko-oppinsa saanut Oksanen vietti yhteensä neljä vuotta USA:n yliopistossa jonka jälkeen vierähti vuosi farmiliigoissa kunnes hän palasi Suomeen. Hän pelasi kaksi kautta SaiPassa ja yhden Jokereissa ennen kuin teki sopimuksen täksi kaudeksi KooKoon kanssa. Oksanen on ollut tyytyväinen joukkuevalintaansa.
– Olen viihtynyt KooKoossa tosi hyvin. Kouvola on kohdellut minua hyvin, vaikka nykytilanteen takia onkin pysytty pääosin kotona. Organisaatio on hoitanut kaikki asiat hyvin, kotona ollaan tyytyväisiä ja peli kulkee, joten mikäs tässä, Oksanen kertoo Liigan sivuilla.
Oksanen on kova kalamies ja Kouvola tarjoaakin oivat mahdollisuudet harrastaa rakasta lajia.
– Hiljalleen päivät alkavat pidentyä, niin tulee varmaan käytyä enemmän. Tammikuussa viikonloput ovat vapaita, niin silloin voi käydä istuskelemassa ja hakemassa vähän ruokaa. Tai sitten viikolla aamutreenien jälkeen, jos seuraavana päivänä ei ole peliä, Oksanen miettii.
Pilkkiminen tarjoaa Oksaselle sekä mielenrauhaa että rentoutumista.
– Minä näen sen todella isona ja tärkeänä vastapainona pelaamiselle. Kun ollaan kaukalossa ja salilla, niin silloin niihin hommiin keskitytään täysillä. Pilkillä ollessa musiikit jäävät pois ja istuskelet vain luonnonäänissä, rauhoitut ja rentoudut. Siinä istuessa voi hengähtää ja rauhoittua. Samalla siinä tulee tuotua kotiin tuoretta kalaa ruuaksi, Oksanen kertoo.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Golfin Ryder Cup alkaa – Viaplay esittää huipputapahtuman viikonloppuna
- Huuhkaja-vahti nollasi Valioliigajoukkueen
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan lohkovaiheen – ”Kova arpaonni kyllä”
- Robert Taylor otti Lionel Messin paikan ja ratkaisi ottelun
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa