Kommentti: Veikkausliigan mainio kuitti osoittaa, miten vähän kotimainen huippufutis näyttää kiinnostavan Yleä
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallon Veikkausliiga alkoi lauantaina kahdella ottelulla. Samalla suomalaisten futisfanien pitkä odotus noin puolen vuoden hallikauden jälkeen päättyi. Nyt sekä miesten että naisten pääsarjat ovat käynnissä!
Kuten kuvitella saattaa, alkavaa veikkausliigakautta ennakoitiin monessa eri mediassa. Erityisesti toki Ilta-Sanomissa niin verkossa kuin printissä, näyttäähän IS tälläkin kaudella Ruudun kautta kaikki kauden 198 ottelua suorana lähetyksenä. Ansiokkaista jutuistaan saavat kehuja myös mm. Iltalehti, Helsingin Sanomat ja muutama maakuntalehtikin. Pointti on se, että moni media kokee liigan kiinnostavan lukijoita.
Kotimaisen huippufutiskauden eilistä avauspäivää varjosti kuitenkin hiukan se, miten Yle Urheilu siihen suhtautui – tai ainakin miltä tilanne vaikutti. Jo pitkään on ihmetelty, ollaanko Ylellä ajamassa alas kotimaista futista, kun jopa ulkomaiset jääkiekkosarjat – ja nyt ei puhuta NHL:stä – ajavat liigafutiksen ohi radiossa.
Vielä lauantaina Ylen sivuilla koreili Veikkausliigan logo, jonka alla oli luki ”Lauantai 7.4., ei otteluita tälle päivälle”. Se ei tietenkään pitänyt paikkaansa.
Veikkausliiga muistutti yleisradiota asiasta Twitterissä mainiolla tavalla. Sunnuntaina aamupäivään mennessä twiitti oli kerännyt jo yli 150 tykkäystä.
Jos alla oleva twiitti ei aukea, katso se täältä.
Hei @yleurheilu, #Veikkausliiga-kausi 2018 alkoi tänään lauantaina 7.4. hetki sitten. Tänään pelataan kaksi ottelua.
yle.fi/urheilu/veikka…
yle.fi/urheilu/veikka…
LUE MYÖS:
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti
