Kommentti: Suomi haastaa tulevaisuudessa NHL-pakkien kirkkaimmassa kastissa jopa Ruotsin!
Kuva: Getty Images
NHL:ssä pelasi päättyneellä kaudella kahdeksan suomalaista puolustajaa. Heistä Julius Honka pelasi vain 16 ottelua, Petteri Lindbohm seitsemän. Puolikkaan runkosarjan pelannut Jyrki Jokipakka kaupattiin Calgarysta Ottawaan, jossa hän putosi pudotuspeleissä pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle.
Samaan aikaan Ruotsista tuli 32 NHL:ssä pelannutta puolustajaa. Heistä Erik Karlsson ja Victor Hedman olivat ehdolla tällä viikolla jaettuun parhaan puolustajan Norris Trophyyn.
Kun Ruotsissa on saatu nauttia olympialaisten ja World Cupin alla huippupuolustajien runsaudenpulasta, on Suomessa jouduttu raapimaan laarien pohjia ja suuntaamaan katseita myös KHL:ään, jossa pelaavat kollektiivina maailman toiseksi parhaat jääkiekkoilijat.
Jatkossa tulee olemaan toisin. Kun seuraava World Cup pelataan vuonna 2020, on Sami Vatanen silloin 29 vuotta, Rasmus Ristolainen on 26-vuotispäivänsä kynnyksellä, Olli Määttä täyttänyt juuri sen verran. Esa Lindell, Markus Nutivaara ja Julius Honka ovat tuolloin kokeneita NHL-pakkeja.
Tähän päälle tulee viime yönä varattujen sukupolvi haastamaan. Miro Heiskanen, Juuso Välimäki, Henri Jokiharju ja Urho Vaakanainen eivät kaikki pelaa tuossa turnauksessa, mutta ihme on, jos kukaan heistä ei vedä Leijonien paitaa silloin ylleen.
Teppo Nummisen, Kimmo Timosen, Sami Salon ja Toni Lydmanin jälkeen Suomesta uhkasi tulla NHL-puolustajien tyhjiö, joka on nyt täyttymässä ensiluokkaisella tavalla.
Jopa tasolla, joka haastaa Ruotsin vastaavan. Ja vaikka kukaan luetelluista suomalaisista ei Norris Trophya voittaisikaan, kompensoi Suomi sitä todella laajalla ja ennennäkemättömällä tasolla.
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella