Kommentti: Kovaltshuk nousi kuopasta takaisin Euroopan eliittiin

Kuva: Getty Images
Edelliskevät ja erityisesti KHL:n pudotuspelit olivat Ilya Kovaltshukille synkkää aikaa. Kuumaverisen venäläistähden otteet hiipuivat runkosarjan lopussa, minkä lisäksi SKA:n tähtihyökkääjän turhautuminen alkoi näkyä jo kilometrien päähän.
Pietarilaisseuran heikko pudotuspelien alku kuohautti tunteet SKA:n pukukopissa lopulta siihen pisteeseen, että seura päätti hyllyttää Kovaltshukin pudotuspelien ajaksi.
SKA jatkoi lopulta pelejään aina konferenssifinaaleihin asti ilman tähtihyökkääjäänsä, mikä sai ratkaisun näyttämään täysin oikealta ja joukkueen edun mukaiselta.
Ilman mestaruutta jäänyt SKA nimitti kesällä päävalmentajakseen Venäjän maajoukkuettakin luotsaavan Olegs Znarokin, joka ei kohtele Kovaltshukia silkkihansikkain kovasta luotosta huolimatta. Znarok poisti laiskistuneelta hyökkääjältä etuoikeuden suorittaa kesäharjoitukset itsenäisesti, joten Kovaltshuk päätyi aiempia vuosia aikaisemmin sorvin ääreen valvovien silmien alle harjoittelemaan.
Päätös kannatti, sillä moni kiekkofani on saanut hieroa silmiään KHL:n ensimmäisillä kierroksilla. Jos Kovaltshukista paistoi viime kaudella läpi kertyneet kilot ja selvästi hidastunut luistelu, muistuttaa entisen NHL-tähden pelaaminen juuri tällä hetkellä siltä, mitä taalakaukaloissa totuttiin parhaimmillaan näkemään.
Pavel Datsjukin kanssa kaukalossa tuhoja tehnyt laituri on suorastaan dominoinut peliä ja tehnyt neljässä ottelussa tehopisteet 3+6. Kovaltshukin luistelu on keventynyt viime kaudesta huomattavasti, minkä ansiosta hänen nousunsa laidasta ovat todellista myrkkyä vastustajille. Ei ole liioiteltua sanoa, että Kovaltshukin pelaaminen ei ole missään vaiheessa näyttänyt näin hyvältä KHL:ssä pelatessaan.
Eikä tätä tason nostamista voi missään nimessä laittaa pelkästään päävalmentajan kuntokoulun ansioksi, sillä huippu-urheilussa kaikki kehitys lähtee lopulta urheilijasta itsestään. Siksi on hieno todeta, että Kovaltshuk päätti nousta takaisin huipulle, missä hän kiistatta tällä hetkellä on.
Henri Havusela
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Suomalainen NHL-tähti jätti fitnessmallirakkaansa neljän vuoden yhdessäolon jälkeen – ”Oliko vika minussa?”