Kommentti: Danger on uuden nimensä veroinen
Kuva: Getty Images
Joel Pohjanpalo sai Leverkusenin harjoituskaudella uuden lempinimen: hänet tunnetaan joukkueen fanien keskuudessa nimellä ”Danger”. Kyseessä on saksalainen televisiohahmo, Pohjanpalon oman tiedon mukaan, jonka väitetään olevan ”Jollen” kaksoisolento.
Mutta Danger tarkoittaa myös vaaraa. Ja heti avauspelissään Pohjanpalo näytti, että mies on vaara vastustajalle kentälle päästyään.
Kun Leverkusen päätti käyttää osto-optionsa Pohjanpaloon keväällä, moni oletti vuokrasopimusten kuitenkin jatkuvan. Pohjanpalo ei. Hänen oma mielipiteensä oli alusta alkaen, että jos hän pääsee kesällä harjoittelemaan edustusjoukkueen mukaan, hän myös näyttää, että hänen paikkansa on Bundesliigassa ja Mestarien liigassa, ei enää lainapelaajana Kakkosbundesliigassa.
Niin kauan kuin siirtoikkuna on vielä auki, kaikki on yhä mahdollista. Mutta näyttää kovin epätodennäköiseltä juuri nyt, että Leverkusenin näkemyksen mukaan Pohjanpalon tarvitsisi enää lähteä oppimaan talon tavoille muualla. Minuutti kentällä ja pallo verkkoon, Bundesliigadebyytissä! Mikä tärkeintä, tämä oli vain luonnollinen jatkumo sille erinomaiselle pre-seasonille, jonka Pohjanpalo Leverkusenissa pelasi.
Pohjanpalon ominaisuudet tulevat sitä paremmin esiin, mitä tasokkaampien pelaajien kanssa hän pelaa. Kun jakelu on kunnossa, verkko heiluu. Tämän hän näytti myös aiemmin Huuhkajissa: kun Markku Kanerva nosti hänet pelaamaan isompia minuutteja, maaleja syntyi, vaikka seurajoukkueessa oli hiljaista.
Leverkusenissa, huippupelaajien keskellä, Pohjanpalo nauttii mahtavasta tarjoilusta. Tästä ei siis ole kiinni se, ettei maaleja syntyisi jatkossakin.
Tietysti näyttöpaikan saaminen vaatii tuuria. Nytkin toisten epäonni on toisen onni. Veteraanihyökkääjä Stefan Kiessling on ollut loukkaantuneena koko kesän ja nyt Leverkusenin tehokärki, Chicarito, on myös sairastuvalla.
Pohjanpalo aloitti lauantain ottelun penkillä, odotetusti, kahden hyökkääjän puuttumisesta huolimatta. Kun kutsu kävi, hän käytti näyttöpaikkansa. Aivan samoin kuin varsinaisen Veikkausliigan debyyttikautensa 2012 avausottelussa.
Vaihdosta sisään ja hattutemppu. No, hattutemppua ei nyt syntynyt, mutta avausosuma Bundesliigassa kovaa Mönchengladbachia vastaan kuitenkin.
Huuhkajat saa hyökkäyspäähän oikealla hetkellä kuumia pelaajia. Teemu Pukki on loistanut viime otteluissa, Pohjanpalo iski avauspelissään maalin ja Roman Eremenko teki viikonloppuna jälleen voittomaalin. Harvoin näin hyvävireistä hyökkäyskalustoa on viime vuosina Huuhkajissa nähty.
Ei ole juurikaan väliä, iskeekö kolmikko Saksaa vastaan ensi keskiviikkona, mutta MM-karsinnan avausottelussa Turussa Kosovoa vastaan, toivon mukaan, ruuti on yhtä kuivaa kuin seurajoukkuetasolla.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”
- Bayern München kompuroi taas – Lukas Hradecky kiitti
- Brasilia aloitti Copa American vahvasti