Kolumbia huikealla esityksellä jatkoon – Japanille kova pettymys
Kuva: Getty Images
Kolumbia kaatoi Japanin lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan 4-1-lukemin. Japani ei onnistunut ottamaan Brasilian kisoista yhtään voittoa.
Japani olisi tarvinnut jatkopaikkaan voiton ja suotuisan tuloksen lohkon toisesta kamppailusta Kreikka-Norsunluurannikko. Kolumbian panos puolestaan oli lohkovoitto.
Japani lähti tehtäväänsä ennakkoluulottomasti ja piti palloa. Kolumbia puolusti tiiviisti ja hyökkäsi terävästi. Illan ensimmäinen maali syntyi rangaistuspilkulta. Yasuyuki Konno kaatoi Adrián Ramosin 17. minuutilla. 11-metrisen sisään iski Juan Cuadrado.
Kolumbialla oli loistopaikka vaikeuttaa Japanin urakkaa entisestään 42. minuutilla. Ramos syötti Jackson Martínezin loistopaikkaan noin 14 metriin, mutta pelaajan laukaus painui ohi.
Japani teki elintärkeän tasoituksen vain sekunteja ennen taukovihellystä. Keisuke Honda kavensi oikealta laidalta ja keskitti lähemmäs maalia. Shinji Okazaki puski pallon tyylikkäästi verkon perukoille.
Kolumbia uusi johtonsa 55. minuutilla. Shinji Kagawa taiteili pallon Martínezille, jolla oli verraten helppo työ sijoittaa 2-1-lukemat. Jo jatkopaikkansa varmistanut Kolumbia pelasi vapautuneesti ja sisuuntui selvästi Japanin kavennuksesta juuri ennen puoliaikaa.
Kolumbia sinetöi voittonsa ja jatkoi iloisia juhliaan 82. minuutilla. Illan sankari Martínez harhautti kaksi japanilaista ja tyylitteli 3-1-lukemat.
Kolumbia kirjoitti ottelun viimeisillä hetkillä vielä MM-historiaa. Joukkueen maaliin vaihdettiin nimittäin kisahistorian vanhin pelaaja eli 43-vuotias Faryd Mondragón. Joukkue tyylitteli lukemia vielä tuomarin antamalla lisäajalla. James Rodríguez neppaili pallon ohi alistuneen japanilaispuolustuksen ja maalivahdin.
Japanin saldoksi kisoista jäi tasapeli Kreikan kanssa (0-0) sekä tappiot Norsunluurannikolle (1-2) ja Kolumbialle (1-4). Kolumbia puolestaan voitti Kreikan 3-0, Norsunluurannikon 2-1 ja Japanin 4-1. Kolumbia kohtaa seuraavaksi neljännesvälierissä Uruguayn lauantaina.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”