Daniel Sjölund on pelannut huikean uran Allsvenskanissa. Ruotsalaissivusto Fotbolldirekt.se-sivusto huhuilee nyt keskikentän uurastajan paluusta Suomeen ja on ottanut asian tiimoilta yhteyttä ahvenanmaalaisseuraan.

Daniel Sjölund debytoi Ruotsin pääsarjassa kaudella 2003. Hän ehti edustaa tukholmalaista Djurgårdenia peräti kymmenen vuotta. Viime kaudella hän voitti Allsvenskanin IFK Norrköpingin paidassa. Seura johtaa sarjaa myös nyt.

32-vuotiaan Sjölundin sopimus seuran kanssa päättyy tähän vuoteen ja ruotsalaiset ennakoivat miehen palaavan Suomeen ja IFK Mariehamnin paitaan. Sjölund on kotoisin nimenomaan Ahvenanmaalta.

– On mahdollista, että hän palaa ja se olisi meille upea asia. Hän pohtii asiaa ja päätöksen pitäisi tulla kuukauden tai kahden sisään. Hän tilanteensa on muuttunut henkilökohtaisella tasolla, he ovat saaneet toisen lapsensa. Saattaa olla, että meillä on mahdollisuus, mutta hän tekee päätökset, IFK Mariehamn seurapomo Peter Mattsson totesi sivustolle.

– Olemme pitäneet yhteyttä kaikkina näinä vuosina. Minä olin mukana jo kun hän lähti 16-vuotiaana Brommapojkarnaan ja sen jälkeen West Hamiin ja Liverpooliin. Olemme puhuneet tasaisin väliajoin ja näemme silloin tällöin, kun hän käy täällä.

– Pallo on hänellä, kyseessä on täysin hänen päätöksensä. Hän ei tule takaisin rahan vuoksi. Me emme voi kilpailla Allsvenskan-seurojen kanssa taloudellisesti, mutta meillä on muuta arvokasta. Toivomme, että hän palaa. Muussa tapauksessa se tapahtuu varmasti vuoden päästä.

Daniel Sjölund on pelannut Huuhkajien paidassa 37 A-maaottelua.