Karjalainen: Yksi Suomen kaikkien aikojen futislupauksista lopettaa uransa
Kuva: Juha Tamminen
Lauri Dalla Valle on päättänyt lopettaa jalkapalloilijan-uransa 26-vuotiaana.
Dalla Valle vahvisti asian Karjalaiselle, muttei halunnut avata lopettamispäätöstään sen tarkemmin.
Hyökkääjän futisuran viimeiseksi seuraksi jäi FK Zemun, jonne Dalla Valle siirtyi loppukesästä 2017. Visiitti Serbiaan jäi lyhyeksi, sillä Dalla Vallen ja seuran tiet erosivat jo marraskuussa.
Dalla Valle aikoo nyt keskittyä omaan yritykseensä. Hän muutti sittemmin Italiaan ja tekee nyt leipänsä valokuvaus- ja konsultanttiyrityksellä.
– Halusin siirtyä luontevasti uusiin haasteisiin, Dalla Valle vahvisti Karjalaiselle puhelimitse.
Suomen suurimpina jalkapallolupauksina uransa alkutaipaleella pidetty Dalla Valle lähti maailmalle joensuulaisesta Jiposta ja oli alku-urallaan muun muassa Liverpoolin ja Fulhamin kirjoilla.
Fulhamissa Suomen entinen nuorisomaajoukkuekärki joutui useamman englantilaisseuran kattaneeseen lainakierteeseen. Kolmen lontoolaisorganisaatiossa vietetyn kauden jälkeen hän siirtyi Norjaan Moldeen lyhyelle visiitille. Sen jälkeen tie vei Belgiaan Sint-Truideniin ja lainapestiltä tuttuun englantilaisseuraan Crewe Alexandraan, minkä jälkeen seuraavaksi ja uran viimeiseksi seuraksi jäi FK Zemun.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen