Kaksi kiistanalaista punaista korttia – Valioliigaerotuomarille tappouhkauksia
Kuva: Juha Tamminen
Mike Dean kuuluu tunnetuimpien ja arvostetuimpien englantilaiserotuomareiden joukkoon. Nyt hän on kuitenkin joutunut pahasti fanien hampaisiin ja jopa erittäin vakavien uhkausten kohteeksi. Taustalla on kaksi hyvin kiistanalaista kentältäpoistoa.
Ensin Dean nosti suoran punaisen Southamptonin Jan Bednarekille ottelussa Manchester Unitedia vastaan. Hän tarkisti tilanteen VAR:n kautta ja päätyi ratkaisuunsa. ”Saints” valitti tuomiosta ja saikin Bednarekin pelikiellon kumottua.
Lauantaina oltiin taas samassa tilanteessa. Dean nosti VAR-tarkistuksen jälkeen suoran punaisen West Hamin Tomas Soucekille. Etenkin tämä ratkaisu nähtiin suurena vääryytenä ja maanantaina myös Soucekin pelikielto kumottiin.
Puheen ja ihmettelyn lisäksi asia on saanut myös vakavampia piirteitä. Deanin mukaan häntä ja hänen perhettään on uhattu tappamisella ja hän on pyytänyt vapautusta ensi viikonlopun erotuomaritehtävistä.
– Tällainen uhkailu ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää ja tuemme Miken päätöstä raportoida nämä tapaukset poliisille. Kenenkään ei tarvitse ottaa vastaan tällaisia inhottavia viestejä, erotuomarijohtaja Mike Riley sanoi tiedotteessa Sky Sportsin mukaan.
Valioliigaa suorina lähetyksinä V Sportin ja Elisa Viihde Viaplayn kanavilla.
LUE MYÖS:
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti