Kaikki huippunimet ilmoittautuneet SM-hiihtoihin
Kuva: Getty Images
Talven ensimmäiset SM-hiihdot käydään perjantaista sunnuntaihin Vöyrillä, jossa on tehty haastavissa lumiolosuhteissa kovasti töitä kilpailuiden eteen. Kaikki Suomen huippunimet ovat ilmoittautuneiden joukossa, joten perinteisesti hyvän kilpailutunnelman tarjonneella paikkakunnalla on jälleen ainekset hienoon hiihtoviikonloppuun.
Kilpailunjohtaja Mårten Lövdahl otti ilolla vastaan alkuviikon lumisateen, joka tuo kisa-alueelle lisää talven tuntua.
– Kisaladuille sillä ei ole niin isoa merkitystä, koska onnistuimme tekemään ladut kuntoon tykkilumella viime viikolla. Sprinttirata on erinomaisessa kunnossa ja lauantaina perinteisen kilpailut käydään 2,5 kilometrin lenkillä, jolla on korkeuseroa 78 metriä. Jos tulevien päivien lumisade on runsasta, se tarkoittaa, että lämmittelylatuja voidaan pidentää, Lövdahl kertoi Hiihtoliiton verkkosivujen mukaan.
Järjestäjät ovat tehneet suuren työn kilpailun järjestämisen lisäksi sen eteen, että paikalla olisi paljon yleisöä ja jotta he viihtyisivät. Yksi näistä on panostus hiihtojuhlan tunnelman luomiseen Holmenkollenin tyyliin. Konsepti antaa esimerkiksi seuroille, kouluille ja kaveriporukoille mahdollisuuden päästä keskelle kisatapahtumien polttopistettä, paikkoja onkin varattu yhteensä noin 550 henkilölle.
Lähde: Hiihtoliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
- Minkkisen loistava kausi jäi ilman kruunua
- Pellegrino sanoi hyvästit – voittamalla!
- Pelicans ja Ässät vahvoilla – iso voitto HIFK:lle
- Kotimaisen jalkapallokauden ensimmäinen pytty jäi Turkuun
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan