Jukurien nuorukaisella ikimuistoinen syksy – ”Tosi hienoja juttuja”
Jukurien 20-vuotias puolustaja Axel Rindellillä on ollut ikimuistoinen loppuvuosi. Ensin Rindell varattiin NHL:ään ja lisäksi hän teki debyyttinsä Leijonissa.
NHL-seura Toronto Maple Leafs kuulutti Rindellinin nimen syksyn varaustilaisuudessa kuudennella kierroksella. Nuori puolustaja pelaa parhaillaan uransa parasta kautta ja myös Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on noteerannut hänen otteensa kutsuen hänet mukaan syksyn Karjala-turnaukseen.
– Tosi hienoja juttuja ja hetkiä, jotka eivät unohdu. Ne toivat valoa arkeen ja motivaatiota tehdä entistä enemmän hommia, että pääsee pelaamaan lisää tosi kovia pelejä. NHL on tulevaisuudessa tavoitteena, siitä ei ole kahta sanaa, Rindell kertoo Liigan sivuilla.
Rindell uskoo saavansa mahdollisuuden näyttää kyntensä NHL:ssä jo lähitulevaisuudessa.
– Uskon, että minulla on mahdollisuudet sinne jo yllättävän pian. Vielä pitäisi pystyä kehittymään kokonaisvaltaisemmin ja pelata jämäkämmin. Uskon, että kiekolliset avuni riittävät jo NHL:ään.
LUE MYÖS:
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti