Jukka Jalosen tyly arvio Jokereista: ”Odotimme, että asiat tarttuisivat nopeammin pelaajistoon”
Kuva: Juha Tamminen
Jokereiden tämä KHL-kausi on ollut organisaation vaikein itäliigassa. Voittoja on tullut 26 ottelussa vasta 11, ja joukkue joutuu tosissaan taistelemaan pääsystä pudotuspeleihin.
Päävalmentaja Jukka Jalonen ruoti alkukautta Jokereiden kotisivuilla.
– On pyritty saamaan joukkue pelaamaan paremmin sen pläänin mukaisesti. Siihen on mennyt enemmän aikaa kuin alun perin ajattelimme. Odotimme, että asiat tarttuisivat nopeammin pelaajistoon, mutta paljon olemme joutuneet pakertamaan, Jalonen sanoi.
Jalonen tunnetaan vaativana valmentajana, jolla on ollut kussakin joukkueessaan selkeä visio siitä, millaista jääkiekkoa tulee pelata.
– Emme ole tarpeeksi hyvin saaneet opetettua pelaajia. Että olisimme pelanneet varsinkin viisaammin, koska olemme vähän tyhmästi puolustaneet. Intoa on ollut enemmän kuin älyä aika monessa ottelussa tiukoissakin tilanteissa. Pelin rytmittäminen on ollut vajaata, vaikka parhaimmillaan sekin on onnistunut. Se on vaatinut aika totaalista keskittymistä ja siinä on varmasti haastetta jatkossakin, hän kertasi.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra
- Oho! Iivo Niskanen raivostutti somessa – ”Typerää”
- Suomen jääkiekkoilun alasarjassa huippupitkä pelikielto! Rumasti telottu maalivahti: ”Teko oli todella raukkamainen”
- Alle 19-vuotiaiden poikien jalkapallon EM-lopputurnaus Suomeen
- Antti Ruuskanen huimassa vedossa – uusi SE
- Auts! Karu todellisuus tyrmäsi suomalaisen NHL-hyökkääjän – Leijona-pelaaja koki nöyryyttävän kohtalon
- Auts, nyt riitti! F1-talli tylytti tiimiradiossa kitissyttä Romain Grosjeania: ”Turpa kiinni!”
- Bayern München pelkää menettävänsä Mario Götzen Liverpooliin
- Katso kuvat: Ensimmäinen paralympialaistähti legendaarisessa uimapukunumerossa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Suomi-Saksa fanitusta