Joko nyt Tappara?!
Jääkiekon Champions Hockey League on edennyt siihen vaiheeseen, että lauantaina on edessä kauden huipennus. Luleå Hockey ja Tappara iskevät yhteen finaaliottelussa Luulajassa, Ruotsissa.
Viime keväänä Tappara eteni myös finaaliin asti, mutta siinä tuli karvas tappio Rögle BK:lle. Nyt ”kirvesrinnat” janoavat revanssia.
– Kovalla työllä olemme taas päässeet tähän vaiheeseen. Sen on mahdollistanut hyvä organisaatiomme, jonka avulla olemme olleet koko ajan menossa oikeaan suuntaan, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola huomauttaa.
Kotimaan Liigassa Tapparalla on alla kolmen pisteen voitot SaiPasta ja Lukosta. Noita potteja edelsi kaksi jatkoaikatappiota. Tapola myöntää, että viimeiset viikot eivät ole olleet siitä helpoimmasta päästä.
– Meillä on ollut omat vaikeutemme kokoonpanon suhteen loukkaantumisten ja maajoukkuekomennusten vuoksi, Tapola toteaa.
Samaan hengenvetoon Tappara-luotsi painottaa, että tamperelaisjoukkue on valmis lauantain haasteeseen.
– Kova ottelu on edessä, mutta tätä peliä on odotettu pitkään. Niin pelaajat kuin valmennusjohtokin, Tapola alleviivaa.
Kiekko putoaa jäähän Coop Norrbotten Arenalla lauantaina 18. helmikuuta kello 17.20 Suomen aikaa.
Lähde: CHL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti