Jokeri-tähti sopimuksestaan: ”Edessämme on jännittävä tulevaisuus”
KHL-joukkue Jokerit ja Nicklas Jensen tekivät kahden vuoden jatkosopimuksen. Jokerien avainpelaajiin kuuluva tanskalainen on kunnostautunut erityisesti maalintekijänä – hän on Jokerien KHL-ajan tehokkain maalintekijä.
Itsekin melkoisena maalitykkinä kunnostautunut seuran puheenjohtaja ja GM Jari Kurri yltyi kehumaan Jenseniä.
– Jensen on tuonut joukkueeseemme poikkeuksellista maalintekovoimaa viime vuosien aikana. Lisäksi hänen voitontahtonsa näkyy kaukalossa ratkaisevilla hetkillä ja etenkin pudotuspeleissä, Kurri kertoi Jokerien verkkosivuilla.
Jensen on itse asettanut tuleville vuosille kovat tavoitteet.
– On ollut mahtavaa pelata neljä viime vuotta Jokereissa ja Helsingissä, joista ovat muodostuneet kotini. Halusin näin olevan myös tulevaisuudessa. Joukkuekaverini, seurajohto, kannattajat ja kaikki seuran ympärillä ovat olleet upeita minua kohtaan ensimmäisestä päivästäni lähtien, Jensen kertoi seuran verkkosivuilla.
– Edessämme on jännittävä tulevaisuus, jossa päätavoite on voittaa mestaruus Jokereille, Jensen paaluttaa tavoitteensa.
LUE MYÖS:
- Minkkisen loistava kausi jäi ilman kruunua
- Pellegrino sanoi hyvästit – voittamalla!
- Pelicans ja Ässät vahvoilla – iso voitto HIFK:lle
- Kotimaisen jalkapallokauden ensimmäinen pytty jäi Turkuun
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan