Jari-Matti Latvala: ”Voitto täällä on mahdollista”

Kuva: Getty Images
Jari-Matti Latvala oli tyytyväinen ajoonsa Espanjan MM-rallin avauspäivänä. Sebastian Ogier johtaa Latvalaa avauspäivän jälkeen neljällä sekunnilla.
– Renkaiden kanssa alkoi olla viimeisen pätkän lopussa hieman hankaluuksia, mutta aika hyvin tuosta selvisimme. Auton säädöt ovat nyt ihan eri lailla kuin vuosi sitten, nyt yritämme hyökätä mutkiin paljon rohkeammin. Viimeiset EK:t hyökkäsin kyllä aika rajusti, enkä miettinyt juurikaan renkaita, Latvala sanoi WRC.comille.
– Ogier veti kyllä lopun tosi hyvin. Tiellä oli aika paljon irtoroinaa viimeisellä pätkällä, enkä pystynyt ajamaan ihan yhtä hyvin kuin aiemmin tänään. Toisaalta en olisi monta asiaa tänään pystynyt paremmin tekemään. Olemme paljon paremmassa vauhdissa kuin vuosi sitten täällä, joten kaikki on mahdollista, jopa voitto, Latvala sanoi.
Sebastien Ogier oli liikkeellä toisenlaisella mentaliteetilla.
– En ole vielä ajanut lainkaan limitillä, lähinnä säästänyt renkaita ja tullut varmasti, Ogier sanaili.
– Viimeisellä pätkällä yritin rutistaa ihan tosissani, mutta rengas ei vain riittänyt.
Esapekka Lappi taistelee yhä WRC2 maailmanmestaruudesta. Yhdeksän pistettä edellä oleva Nasser Al-Attiyah on selvästi takana. Lappi on luokassa kolmantena 39 sekuntia johtavan Pontus Tidemandin takana. Al-Attiyah on neljäntenä jo yli minuutin päässä suomalaisesta.
– Kaikki tuntuu hyvältä juuri nyt. Täällä joutuu miettimään, koska on hyvä aika ladata täysillä ja koska ei. Jos fiilis on hyvä, annan mennä, Lappi kertoi.
– Muutamia ongelmia tänään oli, mutta yritän vain pitää silmällä Al-Attiyahia. Kaikki on edelleen auki.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista