Inter-valmentaja: ”Joukkueiden välinen ero pienempi”
Kuva: Getty Images
FC Interin hollantilaisvalmentaja Job Dragtsma on ollut mielissään MM-kisojen tasosta ja maalimääristä. Hänen mukaansa joukkueiden väliset erot ovat pienentyneet ja siten mahdollistaneet yllätykset kisoissa.
Dragtsma on ollut tyytyväinen otteluiden tasoon ja muutamiin yllätyksiin turnauksessa.
– Erityisesti maalimäärät olleet ilahduttavia. Aiemmin parhaiden ja heikompien joukkueiden välillä oli isompi ero ja mielestäni nyt ero on pienempi eikä isompi joukkue aina voita pienempää. Pienemmät joukkueet ovat paljon organisoituneempia ja hyvässä fyysisessä kunnossa ja he voivat yllättää, hollantilaisluotsi toteaa.
– Pelit ovat olleet viihdyttäviä kauttaaltaan. Esimerkiksi torstainen Kolumbia-Norsunluurannikko-ottelu oli erittäin hyvä. Molemmat halusivat voittaa ja hyökkäsivät aktiivisesti. Sama homma oli Uruguay-Englanti-ottelussa, joka oli niin ikään viihdyttävä ottelu. Toivottavasti kisat jatkuvat samalla tavalla, sillä nyt aletaan pelata ratkaisuotteluita ja hyökkäysvoittoisen jalkapallon luulisi jatkuvan, ennakoi Dragtsma.
Tähän saakka Saksa on tehnyt Dragtsmaan suurimman vaikutuksen.
– Ennen kisoja veikkasin Brasiliaa, mutta olen ollut hieman pettynyt heihin. En tiedä vaikuttavatko paineet heihin. Saksa on näyttänyt tähän mennessä parhaalta joukkueelta. He ovat ainoa joukkue, joka pelasi vahvan pelin kauttaaltaan eikä heikkoa hetkeä tullut. He vaikuttavat tällä hetkellä todella vahvoilta.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- IS: SM-liigaseura teki tarjouksen Jokereista lähtöpassit saaneelle hyökkääjälle
- HIFK:sta tuttu hyökkääjä hakee sopimusta NHL:stä
- Ukko-Pekka Luukkonen torjui Buffalon voittoon
- Haka edustaa Veikkausliigaa cupissa – ”Kovatasoinen joukkue vastaan”
- Liverpoolin suomalaisfaneilla ikimuistoinen ilta Hyypiän seurassa – ”Todella hyviä pukukoppitarinoita”
- Mario Balotelli taas myrskyn silmässä: “Hän ei enää tässä seurassa kentälle astu!”
- Akillesjännevamma pitää Lukas Hradeckyn useita viikkoja sivussa: “Minua ei ole tehty punttisalille ja kuntouttamaan”
- Antti Törmäseltä outo homoviittaus YLE:n lähetyksessä
- Arsenal hankkimassa uuden huippumaalivahdin Saksasta!
- Barcelonan venkoilu loppui: Neymar ei pelaa El Clásicossa