Huuhkajien pelaaja sai yllättävän soiton Markku Kanervalta – pikavauhtia Tampereelle ja lentäen Albaniaan

SJK:n puolustaja Dani Hatakka sai myöhään lauantaina yllättävän soiton Huuhkajien päävalmentajalta Markku Kanervalta. Valmentaja kysyi, voisiko Hatakka liittyä pikahälytyksellä Huuhkajien matkaan tiistain Kosovo-otteluun.
Suomi kärsi lauantaina pelatun Islanti-pelin jälkeen puolustajavajeesta, kun Joona Toivio sekä Juhani Ojala loukkaantuivat ja Jere Urosen varoitustili täyttyi. Kosovoon oli pakko saada vahvistusta alakertaan.
Suomi kukisti MM-karsintapelissä Islannin 1-0 Alexander Ringin upealla vapaapotkuosumalla Tampereen Ratinan stadionilla. Ottelua seurasi yli 15 800 katsojaa.
Hatakka vastasi myöntävästi Kanervan yllättävään kutsuun. Se aloitti pienimuotoisen sekasorron, kun matkustus piti järjestää.
– Onneksi oli vaan mökillä ihan rauhallisissa tunnelmissa. Mutta oli siinä kuitenkin omat järjestelynsä. Minulla oli passi ja pelikamat Seinäjoella, niin niitä sitten sunnuntaiaamuna hain, ja kerkesin sitten hyvin kuitenkin lounasaikaan Tampereelle joukkueen mukaan. Siitä lähtien kaikki on mennyt oikein sujuvasti, mutta siihen asti oli aika härdelliä kyllä, Hatakka selitti Huuhkaja-TV:lle.
A-maajoukkuekutsun myötä täyttyi lapsuudenaikainen unelma. Hatakka ei peittele halujaan päästä kentälle Kosovoa vastaan.
– On tämä ollut ehdottomasti pitkään tavoite. Ehkä tuossa junnumaajoukkueen kohdalla se oli vain sellainen, ehkä kaukaisempi tavoite, mutta ehkä nyt kun vajaa vuosi sitten 21:sten ikäluokka loppui, niin ehkä tämä on realisoitunut vielä enemmän tavoitteeksi.
– Siitäkin huolimatta ”Riven” soitto tuli tosi puskista. Tosi iloinen yllätys ja Rivekin kyseli, että toivottavasti suunnitelmat eivät menneet pilalle, mutta en tiedä millaiset suunnitelmat pitäisi olla, että tuollainen soitto häiritsisi jotain suunnitelmia. Näitä soittoja varten on oikeastaan paljon painettu hommia. Pelihalut on kovat kyllä.
Huuhkajien ja Kosovon välinen ottelu alkaa Albaniassa kello 21.45 Suomen aikaa. Ottelu on nähtävissä Ylen TV1-kanavalta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Maailman paras pelaaja taas kohta Barcasta? – ”Niin älykäs pelaaja!”
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Video: Alkoholia, suomalaiskannattajia ja limusiiniajelu – Amanda Harkimo saapui Pietariin