Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva: ”Belgia-Japani-pelissä ainekset yhdelle lisäjymypaukulle”
Kuva: Getty Images
Jalkapallon MM-kisat Venäjällä ovat tarjonneet lohkovaiheessa ja neljännesvälierissä tukun yllätyksiä.
Hallitsevan mestarin Saksan tie tyssäsi jo alkulohkoon. Toinen 2014-kisojen finalisti Argentiina meni vaivoin jatkoon pudotakseen neljännesvälierissä ei niin yllättäen Ranskalle. Euroopan mestari Portugalin taival katkesi niin ikään neljännesvälierissä Uruguayta vastaan.
Iso sensaatio nähtiin myös sunnuntaina, kun kisaisäntä Venäjä pudotti Espanjan rangaistupotkukilpailun jälkeen. Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva kertoo Viafreen haastattelussa seuranneensa yllätyksiä suurella mielenkiinnolla.
– On ollut yllätysten kisat. Se on tietenkin hienoa, että tulee näitä yllätyksiä. Pettymyksiin voi laskea myös Puolan, jonka itse olin rankannut aika korkealle, mutta jäivät lohkon viimeisiksi, Kanerva kertoi yleisölle O’Learys Bakersissa.
Puolan ainoat pisteet alkulohkosta tulivat päätöskierroksen 1-0-voitolla Japanista. Japani ja Senegal päätyivät H-lohkossa kumpikin neljään pisteeseen identtisellä rekordilla. Fair play -pisteet ratkaisivat jatkopaikan Japanille.
– Japani on ilman muuta yksi iso yllätys. Meni niukimmalla mahdollisella tavalla jatkoon. On hienoa, että myös aasialainen joukkue menee MM-kisoissa jatkoon, Kanerva kommentoi.
Maanantai-illan neljännesvälierässä Japanin edessä on kova haaste, sillä vastaan asettuu G-lohkon puhtaalla pelillä voittanut Belgia, joka lukeutuu kisojen mestarisuosikkeihin.
– Lähtökohta on tietysti se, että Belgia on iso ennakkosuosikki. Voitti lohkonsa ja on ollut sinänsä vahva ja vakuuttava. Japani on ison haasteen edessä. Toisaalta se tapa, jolla he puolustavat, on ollut aika hyvä ja tehokas. Iso kysymys on se, kuka siellä ne maalit tekee, Kanerva pohti.
Vaikka Japani onkin etukäteen ajateltuna lähes mahdottomassa paikassa, ei yllätystä voi tässäkään otteluparissa sulkea pois.
– Jos veikkaan, niin ehkä hyvässä lykyssä he voivat päästä jatko-otteluun ja rankkareille, ja sitä kautta jatkoon. Mutta kyllä Belgialla on aikamoinen ylivoima, jos ajatellaan sitä fyysisyyttä, mitä joukkueesta löytyy paljon. Japanilla on iso haaste esimerkiksi erikoistilanteiden puolustamisessa. Mutta ehkä sillä kurinalaisella puolustamisella he voivat sinnitellä hyvinkin pitkälle. En usko, että yllätykset jäävät vielä tähän näissä kisoissa. Tässä olisi ainekset yhdelle lisäjymypaukulle, Kanerva päättää.
Markku Kanerva kertoo haastattelussa näkemyksiään MM-kisojen taktisista ja pelillisistä trendeistä ja Huuhkajien lähtökohdista syksyllä alkavaan Nations Leagueen. Haastattelu on katsottavissa kokonaan Viafreessä.
UEFA Nations League ja EM-karsinnat näkyvät ensi syksystä alkaen Viasatilla ja Viaplayssa. Kaikki Huuhkajien ottelut ovat myös vapaasti katsottavissa Viafreessä.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”