Huuhkajat tasapeliin Pohjois-Makedonian vieraana
Huuhkajat aloitti marraskuun harjoitusottelunsa 1-1-tasapelillä Pohjois-Makedoniaa vastaan.
Suomi lähti otteluun kolmella debytantilla, kun Tuomas Ollila, Arttu Hoskonen ja Anssi Suhonen avasivat pelin.
Huuhkajat aloitti vahvasti ja loi painetta Pohjois-Makedonian maalille. Suhosen esitteli laukaisutaitojaan, kun hän latasi paristakympistä, mutta tolppaan. Pian perään Robin Lodilla oli mahdollisuus viedä Suomi johtoon, mutta kuti karkasi.
Suomen maali syntyi komealla tavalla 37. minuutilla. Joel Pohjanpalo ja Suhonen tekivät esityön ja Antman viimeisteli viileästi läpiajosta. Toisessa päässä Jesse Joronen hoiteli Pohjois-Makedonian yritykset.
Toisella puoliajalla nähtiin vauhdikasta peliä, kun tilanteita tuli molempiin päihin. Suomella oli useitakin hyviä paikkoja lisätä johtoaan, mutta lisämaaleja ei saatu aikaan. Pohjanpalolla oli parikin maukasta maalipaikkaa, mutta tällä kertaa ei osunut. Lähimmäs pääsi vaihdosta kentälle tullut debytantti Diogo Tomas, joka puski Suhosen vapaapotkusta tolppaan.
Pohjois-Makedonian tasoitus tuli vartti ennen loppua, kun Mikael Soisalo kaatoi kotijoukkueen pelaajan rangaistusalueella. Joronen ei aivan ylettänyt Enis Bardhin rankkariin.
Huuhkajien pelit jatkuvat sunnuntaina, kun se kohtaa vieraskentällä Norjan. ottelu on katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V Sport -kanavilla.
Suomi:
12 Jesse Joronen
4 Robert Ivanov
7 Robert Taylor (72′ Santeri Hostikka)
8 Robin Lod (61′ Mikael Soisalo)
11 Oliver Antman (83′ Marcus Forss)
14 Lucas Lingman (58′ Niilo Mäenpää)
17 Nikolai Alho (72′ Diogo Tomas)
18 Tuomas Ollila (90+1′ Ilmari Niskanen)
20 Joel Pohjanpalo (C)
22 Arttu Hoskonen
26 Anssi Suhonen
LUE MYÖS:
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle