Huuhkajat-pelaaja: ura ohi 31-vuotiaana!
HJK:n kokenut puolustaja Daniel O’Shaughnessy päättää pelaajauransa 31-vuotiaana. Helsinkiläisseura kertoi asiasta lauantaina julkaisemassaan tiedotteessa.
Viime vuodet loukkaantumisista kärsinyt O’Shaughnessy teki ratkaisunsa pitkän harkinnan jälkeen. Peliaika jäi viime kaudella vähäiseksi, sillä toppari esiintyi Veikkausliigassa vain viidessä ottelussa. Sitä edeltävällä kaudella pelejä kertyi kahdeksan.
– Päätös jalkapallouran lopettamisesta syntyi pitkän ja huolellisen harkinnan seurauksena. Vaikka kaikki mahdolliset keinot tuli kokeiltua, tunsin valitettavasti, etten enää pysty saavuttamaan ammattilaisjalkapallon vaatimaa suoritustasoa, ja siksi nyt olisi aika siirtyä eteenpäin kohti uusia haasteita. Haluan esittää ison kiitoksen seuralle tämän asian ymmärtämisessä sekä yhteistyöstä yhteisen ratkaisun löytämiseksi, O’Shaughnessy sanoo tiedotteessa.
O’Shaughnessy ehti uransa aikana pelata ulkomailla muun muassa Saksassa, Englannissa ja Tanskassa. Suomen maajoukkueessa hän pelasi 23 ottelua ja oli mukana historiallisessa EM-lopputurnauksessa, jossa hän esiintyi kaikissa Suomen kolmessa ottelussa.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jonne Virtanen huomasi pelaajansa vaisuuden – yksi kysymys paljasti totuuden
