Huuhkaja-valmentaja Kanerva luottavaisena Kreikka-peliin
Kuva: Getty Images
Suomen jalkapallon A-maajoukkue kohtaa lauantaina EM-karsintojen toisessa ottelussa kotikentällään Olympiastadionilla lohkon ennakkosuosikin Kreikan. Suomi aloitti karsinnat 3-1-vierasvoitolla Färsaarista.
Huuhkajien apuvalmentaja Markku Kanervan mukaan voitto Färsaarista antoi hyvän lähdön karsinnalle. Kanerva on Kreikka-ottelun alla erittäin luottavainen.
– Lähtökohdat Kreikka-otteluun ovat erinomaiset, ja hyvää peliä sekä voittoa lähdemme hakemaan. Färsaarilla venyminen tappiotilanteesta voittoon oli henkisesti todella tärkeää.
– Pallollinen pelaaminen oli hyvää, ja maalitilanteiden luominen sekä murtautuminen onnistui hyvin. Nyt se on totta kai hankalampaa, kun vastus kovenee huomattavasti. Meillä on tämä viikko aikaa miettiä siihen keinoja, Kanerva sanoo.
Vuoden 2004 Euroopan mestari Kreikka on tuttu näky arvokisojen lopputurnauksissa, ja viime kesän MM-kisoissa Brasiliassa se selvisi neljännesvälieriin. Vahvaan puolustuspeliin menestyksensä perustanut Kreikka vaihtoi MM-kisojen jälkeen valmentajaa, kun italialainen Claudio Ranieri korvasi penkin päässä portugalilaisen Fernando Santosin. Maa aloitti karsinnat heikosti häviämällä kotikentällään Romanialle 0-1.
– Heillä on varmasti kova paine päällä. On mielenkiintoista nähdä, lähteekö Kreikka hakemaan riskillä voittoa, vai ajattelevatko he, että tasapelikin pitää jatkotoiveet elossa. Toisaalta joukkue on kokenut ja monissa liemissä keitetty, joten tuskin me saamme tästä tilanteesta etua, Kanerva spekuloi.
Kreikan miehistö on jonkin verran muuttunut, kun pari peluria jättäytyi maajoukkueesta sivuun MM-kisojen jälkeen. Kanerva muistuttaa, että joukkue on kuitenkin edelleen täynnä osaamista.
– Kreikan runko on säilynyt pienistä muutoksista huolimatta hyvin kasassa. Peli on perustunut viiden alimman pelaajan tiiviiseen puolustamiseen, ja viisikosta ainoastaan vasen pakki on kisojen jälkeen vaihtunut. Toisaalta se ei ole meidän pelimme kannalta oleellista.
Suomen hyökkäyskalusto on ollut viime aikoina erinomaisessa vireessä. Niin Teemu Pukki, Kasper Hämäläinen kuin Joel Pohjanpalokin ovat osuneet seuraotteluissaan kiitettävästi. Heidän onnistumisensa tulee olemaan myös lauantaina elintärkeää.
– Iso haaste tulee olemaan Kreikan puolustuksen murtaminen. Onkin tärkeää, että hyökkääjämme ovat löytäneet hyvän itseluottamuksen. Lisäksi Kreikka on hyvä vastaiskujoukkue. Meidän tulee siis kyetä säilyttämään kenttätasapainomme hyökätessä. Jos näissä onnistumme, niin tulos on hyvä, Kanerva toteaa.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Neljä Englannin liigan perustajaseuraa pelaa nyt Valioliigassa – tiedätkö ketkä ja missä ovat muut?
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva