Jesse Joronen on kuulunut Huuhkajien vakiokalustoon jo pitkään, mutta hänen kohtalokseen on jäänyt toimia Lukas Hradeckyn kakkosvahtina.

Joronen on urallaan pelannut 14 A-maaottelua, mutta toimii pääsääntöisesti ykkösvahti Hradeckyn varamiehenä. Joronen korostaa, että jokaisella on oma tehtävänsä maajoukkueessa.

– Yritän itse auttaa, vaikuttaa ja tehdä ne asiat, jotka minulle kuuluvat, mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä minun tehtäväni on auttaa ”Lukea” mahdollisimman paljon. Hän on ollut uskomattomassa vireessä viime aikoina. Itselläni on halu ja tarve auttaa maajoukkuetta. Jos pystyn auttamaan Lukea treeneissä tai joitain muita, niin teen sen, Joronen kertoo Palloliiton verkkosivujen haastattelussa.

– Maajoukkue on aina kunnia-asia. Meillä on siellä kulttuuri, jossa jokainen maajoukkueeseen kutsun saanut täyttää oman roolinsa parhaalla mahdollisella tavalla. Maajoukkueessa on kaikkinensa hieno ympäristö, Joronen jatkaa.

Huuhkajat matkaa maaliskuun lopussa Espanjaan leirille hieman uudenlaisella ilmeellä, kun kolme useiden vuosien vastuunkantajaa on poissa Paulus Arajuuren, Joona Toivion ja Tim Sparvin jättäessä maajoukkuepelit muille. Joronen uskoo joukkueesta löytyvän kuitenkin tarvittavat paikkaajat.

– He olivat isoja persoonia ja isoja pelaajia. Vaikka aikaa on vasta kulunut vähän, niin he ovat sellaisia legendoja joita tullaan muistamaan, kun ajatellaan aikaa taaksepäin. He jättävät ison aukon, mutta kuten aina sukupolvenvaihdoksen aikana, niin kun kokeneet ja paljon pelanneet lähtevät, niin ne roolit ja tyhjiöt on pystytty täyttämään. Se tapahtuu orgaanisesti joukkueen sisältä ja meillä on paljon potentiaalisia pelaajia täyttämään ne aukot ja ottamaan roolia.