Huuhkaja-tähden siirto Englantiin varmistui
Pitkään huhuttu Glen Kamaran siirto Glasgow Rangersista Leedsiin on saanut sinetin. Huuhkajien keskikenttäpelaaja on tehnyt Leedsin kanssa neljän vuoden sopimuksen.
Kamaran siirrolla Rangersista spekuloitiin ensimmäisen kerran jo talvella, kun hän jäi skottijoukkueessa vähälle peliajalle. Tuolloin siirtoa ei kuitenkaan tullut ja Kamara joutui odottamaan kesään vaihtaakseen maisemaa.
Suomalaispelaaja oli koko kesän siirtohuhujen kohteena, joista Leeds oli koko ajan paalupaikalla. Leeds ei julkaissut siirtosummaa, mutta eri brittilähteiden mukaan seura maksoi Kamarasta 5,5-6 miljoonaa puntaa eli noin 6,4-7 miljoonaa euroa.
– Olin Rangersissa 4,5 vuotta ja minusta tuntui, että tarvitsin muutosta uralleni ja Leeds on täydellinen paikka minulle käynnistää urani uudestaan, Kamara toteaa Leedsin verkkosivuilla.
Leeds putosi viime kauden päätteeksi Valioliigasta ja joukkueen kausi on alkanut hieman tahmeasti. Neljästä ottelusta pistesaldo osoittaa viittä pistettä ja joukkue on sarjataulukon keskikastissa.
Elisa Viihde Viaplay ja V sport kanavillaan esittävät Championshipin otteluita suorina lähetyksinä.
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Lähteet: SHL-seura jäi nuolemaan näppejään – Tommi Niemelä valitsi HIFK:n
- Jonne Virtanen huomasi pelaajansa vaisuuden – yksi kysymys paljasti totuuden
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa