Humalassa, ajokortitta, ylinopeutta ja väärät henkilötiedot – HSV:n tähtilupaus kolaroi moottoritiellä
Kuva: Getty Images
Bundesliigan Hamburger SV:n nouseva tähti 19-vuotias sveitsiläinen Vasilije Janjicic aiheutti itselleen melkoisen kasan ongelmia kertaheitolla törttöillessään auton ratissa.
Janjicic ajoi AMG-Mercedeksellään torstain vastaisena yönä moottoritietä Hampurin lähellä ylinopeutta. Vaihtaessaan kaistaa hän ei havainnut edessä olevaa Toyotaa, vaan pamautti tätä päin jarruttamatta, molemmat autot pyörivät tiellä ja törmäsivät lopulta traktoriin ajautuen kaistojen väliseen kaiteeseen. Toyotan kuljettaja loukkaantui kolarissa lievästi.
Onnettomuuksia sattuu ja ylinopeuskaan ei vaarallisuudestaan huolimatta ole ihan tavaton synti. Janjicicin syntilista kasvoi kuitenkin melkoisiin mittoihin poliisin saapuessa paikalle. Ilmeni että nuorukainen oli 0.63 promillen humalassa, hänellä ei ole ajokorttia ja lisäksi hän yritti harhauttaa poliisia antamalla kaksoisveljensä henkilötiedot.
Oikea henkilöllisyys selvisi kuitenkin nopeasti samoin kuin se, että auto oli Janjicicin oma. Koska hänellä ei ollut ajo-oikeutta, ei myöskään vakuutus korvaa vahinkoja. Tulossa on siis muhkea lasku muiden seuraamusten lisäksi.
HSV ei katsonut hyvällä Janjicicin törttöilyä ja on paitsi käynyt vakavat keskustelut, myös rankaisee sisäisesti pelaajaa, joka oli tapahtuneesta hyvin pahoillaan.
– Olen tehnyt raskaan virheen ja tiedän, että minun pitää vastata sen seurauksista. Haluaisin kuitenkin ensin pyytää anteeksi kaikilta onnettomuuteen osallisilta, joukkuekavereiltani ja HSV:ltä, Janjicic sanoi seuran tiedotteessa.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy