HJK lähtee itseluottamusta uhkuen Konfrenssiliigaan – ”Urheilullisesti mielenkiintoinen lohko”
Kuva: Juha Tamminen
Historian ensimmäinen Konferenssiliigan lohkovaihe käynnistyi tiistaina ja suomalaisedustajana nähdään HJK, joka aloittaa oman uransa torstaina. Hallitsevan Suomen mestarin ensimmäinen vastustaja on itävaltalainen LASK Linz.
HJK ja LASK iskevät yhteen Helsingissä. HJK pääsee lähtemään otteluun hyvistä lähtöasetelmista, sillä peli on kulkenut mallikkaasti sekä Veikkausliigassa että eurokentillä.
– Voimme olla moneen asiaan tällä hetkellä tyytyväisiä. Europelit ovat tietysti vähän erilaisia lähtien siitä, että pelaajat tuntevat yksittäisiä vastustajia vähän heikommin. Se tuo oman pienen totuttelujakson peleihin.
– Kyllä me ihan luottavaisin mielin ja hyvällä itseluottamuksella voimme lähteä peleihin. Veikkausliigassa kaksi edellispeliä olivat kärkijoukkueita vastaan, ja molemmat olivat meiltä suhteellisen dominoivia esityksiä. Interin pelaamisessa on itse asiassa aika paljon yhtäläisyyksiä LASKiin. Siellä oli paljon asioita joita teimme hyvin hyökkäyssuuntaan, mutta joita pitää jalostaa hieman lisää, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela pohti ottelun ennakkoasetelmia Suplan Week of Football –podcastissa.
HJK:n ja LASK:n lisäksi lohkossa pelaavat israelilainen Maccabi Tel Aviv sekä armenialainen Alashkert. Lohkon voittaja etenee suoraan 16 parhaan joukkoon, kun lohkokakkonen etenee jatkokierrokselle. Koskela ei ole vielä juuri kiinnittänyt huomiota lohkon muihin joukkueisiin.
– Rehellisyyden nimissä tällä hetkellä en tiedä oikeastaan kuin LASK:sta, koska tässä on vielä useampi Veikkausliigamatsi ennen muita euro-otteluita. En pysty tässä lähtemään vetämään sellaista pelillistä yhteenvetoa minkälaisia joukkueita nämä kaksi muuta joukkuetta on. Urheilullisesti mielenkiintoinen lohko, ennakoi Koskela.
Konferenssiliigaa ja HJK:n otteluita voi seurata Elisa Viihde Viaplay –suoratoistopalvelun sekä V sportin kanavien välityksellä.
LUE MYÖS:
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä