HJK käytti runkopelaajansa option
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n kapteenistoon kuuluva Sebastian Sorsa jatkaa pelaamista seuran väreissä myös ensi kaudella.
Kuusi Suomen mestaruutta peräkkäin Klubissa voittanut laitapuolustaja solmi vuosi sitten 1+1-vuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa ja sopimuksessa ollut optio kaudesta 2016 astuu voimaan tämän kauden päätteeksi.
– Meillä on vielä yksi peli kaudesta jäljellä ja nyt keskitytään täysillä siihen. Totta kai haluan voittaa kaiken mahdollisen, kuten kaikki HJK:ssa ja se koskee niin tätä kuin myös ensi kautta. Olen iloinen jatkaessani HJK:ssa, Klubi on kuin perhe minulle, Sorsa sanoo Klubin verkkosivuilla.
HJK taistelee vielä jopa mestaruudesta kauden päätöskamppailussa KuPSin vieraana. Jos RoPS ja SJK häviävät omat ottelunsa ja Klubi voittaa omansa, varmistuu helsinkiläisten seitsemäs peräkkäinen mestaruus. Tulos on kaukaa haettu, sillä SJK on Klubia kaksi ja RoPS yhden pisteen edellä ennen sunnuntain päätöskierrosta.
– Olemme viime aikoina pelanneet aktiivista peliä ja sen on jatkuttava myös tässä ottelussa. Joukkueemme on ollut hyvässä tasapainossa ja prässäämisemme kautta olemme saaneet hyviä pallonriistoja. Jos jatkamme samalla tavalla myös KuPSia vastaan, olemme varmasti vahvoilla, miettii Sorsa.
LUE MYÖS:
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa