Hiihtolegenda Thomas Wassberg: ”Boikotti olisi ollut hyvä”
Kuva: Getty Images
Suomalaisten kovana kilpakumppanina 1970- ja 80-luvuilla laduilla kiitänyt Thomas Wassberg on Sotshin olympialaisten avajaisten alla ottanut voimakkaasti kantaa kisojen järjestämistä vastaan.
Wassbergin boikottivaatimus ei perustu kuitenkaan Venäjän kiisteltyihin homolakeihin kuten useimmilla muilla boikottikorttia vilauttaneilla. 57-vuotias Wassberg näkee Sotshin vääränä talviolympialaisten isäntänä ympäristösyistä.
– Kaikki järjestelyt ovat tulleet liian suuriksi. Ei olisi koskaan pitänyt antaa olympialaisia sellaiselle subtrooppiselle vyöhykkeelle, jossa Sotshi sijaitsee, 57-vuotias Wassberg sanoi norjalaisen Dagbladetin haastattelussa.
– Maisema on pilattu ja tapa jolla väestöä ja työntekijöitä on kohdellut, harmittaa minua. Kansainvälisen olympiakomitean olisi pitänyt tarttua näihin jollain tavalla.
Kisojen boikotointi olisi ollut Wassbergin mukaan oikea ratkaisu, mutta mikään yksittäinen mielenilmaus ei hänen mukaansa muuta mitään.
– Boikotti olisi ollut hyvä. Jotta sillä olisi ollut todellista vaikutusta, olisi mukaan kuitenkin pitänyt saada 80-90 prosenttia [urheilijoista].
LUE MYÖS:
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu
- Mikko Rantanen hurjassa vireessä
- Suomen joukkue Davosin maailmancupiin nimetty
- Lando Norris F1-mestari – Max Verstappenin kiri jäi vajaaksi
- Max Verstappen paalupaikalta F1-kauden päätökseen