HIFK koki jo toisen kotitappionsa lauantaina Veikkausliigassa. Tämä on yllättävää, sillä HIFK:n kotietua on pidetty merkittävänä äänekkäiden kannattajien edessä. Nyt kahdessa ottelussa on oma pää heilunut tiheästi ja vastustajan maaliverkko ei lainkaan. Kahden kotiottelun maaliero on tyly 0-6.

HIFK:n päävalmentaja Tor Thodesen antoi vankkaa palautetta omiensa – ja itsensä – esityksestä lauantain 0-3 Lahdelle tulleen tappion jälkeen.

– Tämä meni pieleen ensimmäisestä minuutista lähtien. Minä olen tietysti vastuussa ottelusuunnitelmasta ja myös kannan vastuun, Thodesen kertoi HIFK:n twitter-tilillä.

– Nyt näytti siltä, että meillä oli kaksi ryhmää pelaajia, joilla oli kummallakin erilainen suunnitelma ja se ei koskaan tiedä hyvää.

Mitä Thodesen tarkoitti, jää varmasti pukukopin sisäiseksi asiaksi. Joka tapauksessa hän vaihtoi tauolla 0-2 tilanteessa joukkueensa nimekkäimmät pelaajat, Mosa Yaghoubin ja Sakari Mattilan keskikentän keskustasta pukukopin puolelle. Vaihtoon tuli puoliajalla myös hyökkääjä Sakari Tukiainen.

Surkutteluun ei ole aikaa, sillä alkavalla viikolla pelataan kaksi kierrosta. HIFK voi kaunistella kotitilastoaan jo keskiviikkona, kun vastaan tulee SJK. Ensin Lahti -peli puretaan.

– Käymme nyt tämän pelin läpi sunnuntaina ja palaudumme fyysisesti. Meillä on henkisesti töitä sekä sen suhteen että olemme kaikki samalla sivulla ja myös tunteen osalta, Thodesen sanoi HIFK:n twitterissä.

– Näen että pelaajat kärsivät ja tunnen olevani siitä vastuussa.