Hertha jatkaa Bundesliigassa – ”Nyt kotiin ja hakkaamaan puita”

HSV:n haaveet paluusta Bundesliigaan kariutuivat maanantaiseen karsinnan 0-2-kotitappioon Hertha Berlinille.
HSV pääsi kotiotteluunsa hyvistä lähtökohdista haettuaan karsinnan avausosassa Berliinistä 1-0-voiton. Hertha tasoitti puntit kuitenkin nopeasti, kun kapteeni Dedryck Boyata puski joukkueensa johtoon jo maanantain ottelun 4. peliminuutilla.
Ratkaisun täräytti reilun tunnin pelin jälkeen vapaapotkusta Marvin Plattenhardt ja tämän jälkeen Hertha puolusti tiukasti 2-0-johtoaan loppuun saakka. Lucas Tousart kuittasi lopussa toisen keltaisen ja HSV pääsi viime minuutit vielä painamaan miesylivoimalla, mutta ei saanut varsinaisia tilanteita luotua.
Näin Hertha vei karsinnan nimiinsä yhteismaalein 2-1 ja jatkaa Bundesliigassa myös kaudella 2022-23. Lopputulos oli iso sulka hattuun myös pelastajaksi Herthaan hankitulla konkarivalmentaja Felix Magathille.
– Tehtäväni oli varistaa sarjapaikka – ja se tapahtui. Sen myötä kaikki on hyvin, tehtävänsä jättävä Magath totesi Skylle, eikä omien sanojensa mukaan ole tehnyt mitään jatkosuunnitelmia.
– Nyt menen ensin jälleen kotiin ja hakkaamaan puita, Magath kuittasi.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Maailman paras pelaaja taas kohta Barcasta? – ”Niin älykäs pelaaja!”
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- ”Rakastan pyllyäsi” – Suomalaisen NHL-pelaajan 19-vuotias tyttöystävä mielettömässä bikinikuvassa