HC West haastamaan Cocksia – ”Kaikilla joukkueilla on heikkoutensa”

Käsipallon miesten SM-liigakausi 2015-16 huipentuu keskiviikkona 4.5. alkaviin finaaleihin, joissa vastakkain asettuvat Riihimäen Cocks ja HC West.
Kolme edellistä mestaruutta nimiinsä vienyt Cocks eteni finaaleihin kaatamalla Atlas Vantaan välierissä puhtaasti otteluvoitoin 3-0. HC West pelasi puolestaan neljä erittäin tiukkaa ottelua Dickeniä vastaan ja selvitti tiensä finaaleihin otteluvoitoin 3-1.
– Se antoi meille lisää uskoa, eikä nälkä varmasti ole vielä tyydytetty, HC Westin päävalmentaja Mikko Koskue sanoo Käsipalloliiton tiedotteessa.
Cocks on kuitenkin finaaleissa selkeä ennakkosuosikki, eikä Koskuekaan lähde tätä kiistämään.
– Cocks on toki vertaansa vaikka Suomessa, mutta kaikilla joukkueilla on omat heikkoutensakin. Päivän kunto varmasti ratkaisee paljon näissä peleissä, Koskue miettii.
– Ei meillä voi mitään muuta tavoitetta olla kuin mestaruus, Cocks-luotsi Kaj Keikki puolestaan kuittasi jo pudotuspelien alkaessa.
Finaalit pelataan välierien tavoin paras viidestä -järjestelmällä eli mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Finaalisarja alkaa runkosarjan voittajan Cocksin kotiareenalla Riihimäen urheilutalolla ja ensimmäinen finaali pyörähtää käyntiin keskiviikkona kello 18.30.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa