Häntäpään kamppailusta paljon porua – pysyykö Huuhkaja-legenda ulkotiloissa?
Kuva: Juha Tamminen
Harvoin on yhtä paljon keskusteltu kauden tässä vaiheessa Veikkausliigan häntäpään kamppailusta yhtä paljon kuin pelistä RoPS-TPS. Puheenaiheet eivät ole niinkään liittyneet urheilulliseen puoleen vaan siihen, missä TPS:n uusi valmentaja Jonatan Johansson pelin aikana on.
Johansson saapui Suomeen viime viikon perjantaina Skotlannista ja suositusten mukaan Johanssonin pitäisi olla karanteenissa. Mutta vain suositusten – sääntöjen mukaan hän saa harjoittaa ammattiaan eli olla valmentamassa joukkuettaan. Loppuviikosta alkoivat vahva henkinen sodankäynti ennen huipputärkeää ottelua Johanssonin tilanteesta.
TPS on vakuutellut, että Johansson on noudattanut tarkoin suosituksia etäisyyksien ja ulkotilojen suhteen – hänellä on jopa ollut oma, yksityinen koppinsa harjoituskenttien vieressä Turussa. RoPS on puolestaan ilmoittanut, ettei Johanssonilla ole mitään asiaa stadionin sisätiloihin ja myös TPS sekä Johansson ovat kuitanneet, ettei hän sisätiloihin ole menossakaan.
Kukin voi tulkita asiat miten haluaa, mutta on selvää, että jännitteitä tämä lisää itse otteluun. TPS on aloittanut kautensa viidellä tappiolla, joten ottelu on heille huipputärkeä. Tuosta näkökulmasta on hyvin ymmärrettävää, että TPS haluaa tulkita suosituksia siten, että joukkue saisi uudesta valmentajasta tulevan intohyödyn irti jo ensimmäisestä pelistä. RoPS on taas aloittanut kautensa kahdella tasapelillä ja kolmella tappiolla, joten on myös ymmärrettävää, että kyseessä on todella iso peli Rovaniemellä ja tietynlainen ennakkokohu herättää varmasti oman joukkueen sekä kotiyleisön.
Se on joka tapauksessa selvää, että lauantain ottelusta ei tule tunnetta puuttumaan ja pelaajat ovat varmasti latautuneita – huolimatta siitä, missä Jonatan Johansson ottelun aikana on. Ennakkokattaus on taannut sen, että ottelua seurataan huomattavasti enemmän ja suuremmalla suurennuslasilla kuin tavallisesti kahden sarjan viimeisen joukkueen kohtaamista Veikkausliigan kuudennella kierroksella.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”