Haloo, Suomenlahden länsiranta – ettekö te ikinä opi?

Mitä miehet edellä, sitä naiset perässä. Näin voisi hyvin perustellusti sanoa Ruotsin naisten tiistaisesta 2-3-tappiosta Italialle naisten EM-lopputurnauksessa. Tappio ei sinällään ollut Ruotsille katastrofi, mutta hehkutus ottelun ympärillä teki lopputuloksesta vähintäänkin nolon.

Mennään ajassa taaksepäin aina vuoteen 1990. Koko edellisen vuosikymmenen menestyksen kanssa tuskaillut Ruotsin miesten maajoukkue oli saanut rivinsä järjestykseen. ”Kaikkien aikojen joukkue” marssi paraatimarssia MM-lopputurnaukseen voittamalla karsintalohkonsa komeasti ja jättäen Englannin taakseen.

Kaikki piti olla valmiina suureen paluuseen huipulle, eikä kynttilää vakan alle kätketty sen enempää ruotsalaismediassa kuin joukkueen sisälläkään. Brasilia oli toki kova vastus alkulohkossa, mutta Skotlannin piti kaatua helposti ja Costa Rican enempiä yrittämättäkään. Tulos? Kolme 1-2-tappiota, joista etenkin viimeistä ja ratkaisevaa Costa Ricalle kärsittyä voi tarvittaessa edelleen käyttää lyömäaseena ylimielisiksi heittäytyviä länsinaapureita vastaan.

Tuo oli vain esimerkki siitä kuinka ylpeys käy lankeemuksen edellä, mutta ruotsalaiset tuntuvat olevan aiheen suhteen jonkinlaisia kruunaamattomia mestareita. Ja nyt ne tekivät sen jälleen.

Ruotsi kohtasi naisten EM-lopputurnauksen alkulohkon viimeisessä ottelussaan Italian. Ruotsin jatkopaikka oli käytännössä varma, Italian tie jatkoon kahden tappion myötä pystyssä. Eli peliin vain ilman suurempia paineita ja sitä rataa… Mutta ei, tämä ei käynyt ainakaan ruotsalaismedialle, joka repi kaiken mahdollisen hölmön irti ottelusta etukäteen.

Sinikeltaisessa mediassa päiviteltiin sitä kuinka Italia on täysi kehitysmaa naisten jalkapallossa, naisten ammattilaisurheilu lailla kielletty ja Välimeren rannoilla ei ymmärretä alkuunkaan naisten jalkapalloon panostamisen suurta sosiaalista merkitystä – mikä tietysti Ruotsissa ymmärretään paremmin kuin missään muualla. Kuinka Italian joukkue olisi näistä lähtökohdista pelkkä suupala Ruotsille. Pisteenä i:n päälle osoituksena italialaisten alistavasta suhtautumisesta naisia kohtaan ruotsalaislehdet kirkuivat kauhistustaan Gazzetta dello Sportin otsikkoa kohtaan. Lehden otsikkotoimittaja kun oli epähuomiossa kirjoittanut Ruotsin sijasta Italian vastustajaksi Sveitsin – itse artikkelissa oli oikein.

Ja samaan leikkiin lähtivät myös Ruotsin pelaajat, jotka hyvinkin halukkaasti antoivat näkemyksiään siitä miten kivikautista naisten jalkapallo Italiassa oli verrattuna edistyksellisempiin maihin, joiden listalle saattoi hyvin tulkita kuuluvaksi Ruotsin. Ja vain Ruotsin.

Tyrmistys olikin sitten suuri, kun lopputulos oli Italialle 3-2. Päävalmentaja Pia Sundhage alkoi räiskiä kommenttejaan ympäriinsä, syytti tähtipelaajiaan väsyneiksi, otti osin omaan piikkiinsä täysin uusitun puolustuksen totaalisen sekoilun ja lopulta jäi epäselväksi millä ihmeen perusteilla hän oli ryhmänsä kentälle valinnut – väsyneitä pelaajia ja pelaajia, joiden kokemus yhdessä pelaamisesta oli tasan nollatasoa. ”Väsynyt” tähtipelaaja Kosovare Asllani keskittyi ottelun jälkeen marisemaan Italian kovista otteista; häntäkin oli ennenkuulumattomasti jopa vedetty hiuksista. Ansaitsivat hävitä.

Mutta Ruotsi ei olisi Ruotsi, ellei sama jatkuisi. Nyt kauhistellaan lähinnä sitä, että puolivälierässä vastaan ei tulekaan ”pala kakkua” nimeltä Tanska, vaan kisojen emäntämaa Hollanti, joka voi olla jopa varteenotettava vastus. Tulppaanimaassa tuskin ymmärretään Ruotsin tavoin lajien korkeampien ja ylevämpien arvojen perään, mutta tiheälläkään kammalla ei löydy yhtäkään kommenttia, jossa Hollannin joukkue olisi julistanut itsensä ylivertaiseksi ja samalla lytännyt vastustajaa.

Eikä tätä näkökulmaa kannata laittaa suomalaisuuden piikkiin. Kysykää norjalaisilta, kysykää tanskalaisilta – naapurikansojen liikuttavan yksimielinen luonnehdinta ruotsalaisista on ”ylimielisiä”. Asenneilmasto ei rohkaise veikkaamaan Ruotsia ainakaan tulevaksi Euroopan mestariksi ja samasta syystä kovin moni tuskin myöskään toivoo mestaruuden matkaavan Svea-mamman huomaan.