Gareth Balen ura jyrkässä alamäessä – nyt menee pieleen urakalla jo somessakin
Pitkään ainakin osittaisessa koirankopissa Real Madridissa olleen Gareth Balen uran piti saada uutta potkua paluusta Tottenhamiin, mutta toistaiseksi walesilaisen panos Jose Mourinhon ryhmässä on jäänyt perin vähäiseksi ja vaatimattomaksi.
Bale oli sivussa myös viikolla FA cupin ottelusta Evertonia vastaan ja tähän liittyen syntyi vielä ylimääräisiä mutkia. Bale julkaisi Instagramissa tiistaina kuvan ja sen ohessa tekstin, joka ainakin oli viittaavinaan saman päivän harjoituksiin ja hyvin positiivisessa mielessä.
Tottenham-manageri Mourinholle tämä oli kuitenkin jo liikaa. Hänen mukaansa Bale oli maanantaina valitellut kipuja ja lähetetty tutkimuksiin, eikä tämä ollut missään nimessä pelikunnossa Everton-ottelua ajatellen.
– Postauksen ja todellisuuden välillä oli iso ristiriita. Se oli totaalista vääristelyä, Mourinho sanoi BBC Sportin mukaan.
Suoraan Mourinhon syyttävä sormi ei kuitenkaan Baleen kohdistunut.
– Postaus ei ehkä ollut edes hänen itsensä tekemä, en tiedä.
Tottenham kohtaa lauantaina vieraissa Valioliigan ottelussa sarjakärki Manchester Cityn. Mourinho ei vielä perjantaina halunnut kertoa onko Bale pelikunnossa vai ei nyt. Tätä voi seurata suorassa lähetyksessä V Sportin ja Elisa Viihde Viaplayn kanavilla.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen