Virkaatekevä kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja Issa Hayatou on kiistänyt kaikki korruptiosyytteet koskien itseään sekä koko liittoa.

Hayatouta syytettiin vuonna 2011 1,5 miljoonan dollarin lahjusten ottamisesta Qatarilta vuoden 2022 jalkapallon MM-turnauksen hakuprosessin yhteydessä. Hayatou on kuitenkin kiistänyt syytteet ja ne eivät johtaneet rangaistuksiin.

Korruptiosyytökset ovat riepotelleet FIFA:a jo pitkään. Tänään poliisi pidätti Pohjois- ja Väli-Amerikan sekä Karibian jalkapalloliiton CONCACAF:n puheenjohtajan Alfredo Hawitin sekä Etelä-Amerikan jalkapalloliiton CONMEBOL:n puheenjohtajan Juan Angel Napoutin.

– FIFA ei ole korruptoitunut. Meillä on yksilöitä, jotka ovat osoittaneet negatiivista käytöstä. Mutta älkää yleistäkö. FIFA:ssa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole 20 tai 30 vuoteen olleet syytettynä mistään, sanoi Hayatou, joka esiintyi tänään ensi kertaa median edessä tultuaan Sepp Blatterin jälkeen liiton väliaikaiseksi puheenjohtajaksi.

Hayatou on ollut FIFA:n johtavissa asemissa jo 25 vuotta, hän on Afrikan jalkapalloliiton puheenjohtaja.

– Se että olen ollut liitossa pitkään, ei tarkoita yhtään mitään. En ole tietääkseni koskaan sekaantunut mihinkään skandaaleihin. En olisi tässä, jos olisin sotkeutunut johonkin. En ole koskaan vastaanottanut euroakaan äänestääkseni jotakin tiettyä MM-isäntää.