FC Lahti kirkastamaan kauttaan liigakarsintoihin – ”Sauma korjata kaikki”

Veikkausliigassa taistellaan ensi kauden viimeisestä sarjapaikasta, kun FC Lahti ja TPS aloittavat torstaina liigakarsinnan. Pettymyksellisen kauden jälkeen FC Lahti lähtee hakemaan auringonpaistetta risukasaan.
FC Lahden karsintapaikka varmistui jo viikkoja sitten ja lahtelaiset ovat saaneet valmistautua rauhassa niitä kohti. Toppari Juho Pirttijoki on odottanut karsintojen alkamista jo kauan ja mahdollisuutta hieman kirkastaa vaikeaa kautta.
– Itsellä on koko alkuviikon ollut erityinen lataus tätä hommaa kohtaan. Meillä on heikko kausi takana ja nyt on sauma korjata kaikki. Tuo on meille äärettömän iso sauma hoitaa kausi, ei plussan puolelle, mutta kuitenkin vähimmäistavoitteeksi. Kyllä tässä huomaa, että pukukopissa jätkät on äärimmäisen keskittyneitä. On tiedostettu, että tässä pelataan enemmästä kuin kolmesta sarjapisteestä. Ei minulle ole sen suhteen mitään epäselvyyttä, ettemmekö olisi valmiita torstaina, kun peli vihelletään käyntiin. 180 minuuttia siitä eteenpäin me olemme valmiita taistelemaan, Pirttijoki kertoo Suplan Veikkausliiga-podcastissa.
Pirttijoki tiedostaa, että FC Lahden on pystyttävä parhaimpaansa kukistaakseen turkulaisvastustajansa.
– Parhaimmat ja tasapainoisimmat ottelut. Kun me pystymme 180 minuuttia joukkueena pelaamaan tiiviisti, yhtenäisesti, niin olen siitä varma, että pelaamme myös ensi vuonna Veikkausliigaa. Se on se, mitä nyt vaaditaan joka jätkältä, että se yhtenäisyys hyökkäys- ja puolustussuuntaan on kunnossa, niin olen varma, että olemme Veikkausliigassa myös 2023.
Pirttijoen haastattelu kuunneltavissa kokonaisuudessaan Veikkausliiga-podcastissa.
TPS:n ja FC Lahden liigakarsinnan ensimmäinen osa pelataan torstaina 20.10. Turun Veritas Stadionilla kello 18.30 alkaen. Toinen osa pelataan sunnuntaina Lahdessa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”