FC Lahden toimitusjohtaja vaihtuu – ”Uuden kauden rakentaminen voi jatkua häiriöittä”

Veikkausliigassa menneellä kaudella kahdeksanneksi tulleen FC Lahden toimitusjohtaja vaihtuu ensi vuoden alkupuolella. Edelliset viisi vuotta seuraa johtanut Tomi Honkanen siirtyy toiselle toimialalle.
– Haikein mutta samalla tyytyväisin mielin tulen vaihtamaan alaa. On ollut etuoikeus työskennellä pitkäjänteisesti oman lajin lippulaivan palveluksessa ja kehittää alkutaipaleelta asti kannattamansa seuran toimintaa. Organisaation vahventaminen niin kentällä kuin taustatoiminnoissa, yhteistyöverkoston rakentaminen kotimaassa ja ulkomailla, eikä vähiten uuden akatemiatoiminnan käynnistäminen ovat olleet mielenkiintoisia hankkeita ja niitä on saanut toteuttaa osaavan väen kanssa, kertoo toimitusjohtaja Tomi Honkanen viisivuotis-jaksostaan.
– Kiitos Tompalle hyvästä ja sitoutuneesta työstä viiden viime kauden ajalta. Toivotamme hänelle menestystä ja kaikkea hyvää uusissa haasteissa. Tomi jatkaa meillä sopimuksemme mukaisesti tammikuun puolelle, joten uuden kauden rakentaminen voi jatkua häiriöttä. Kausikorttikampanja on tietysti yksi tämän hetken pääprojekteja kommentoi FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen.
Lähde: FC Lahden tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan