Fanien suursuosikki palasi mestareihin: ”Olen kokonaisvaltaisempi pelaaja”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hallitseva mestari, KuPS, sai siirtomarkkinoilta ison vonkaleen, kun Urho Nissilä palasi Kuopioon. Fanien suursuosikki ja lempinimen ”Mölymäen Enkeli” tulee olemaan alkavalla kaudella suurennuslasin alla.
– Hienot fiilikset päästä jälleen pelaamaan kuopiolaisyleisön eteen. Tuttuun joukkueeseen oli helppo palata ja meillä on tosi kova joukkue kasassa. Hyviä pelaajia on useita jokaiselle pelipaikalle. Valmennus on myös hyvää ja kaikki näyttää todella hyvältä tulevaa kautta ajatellen, Nissilä kertoi KuPS:n verkkosivuilla.
Nissilä on lainapelaajana KuPS:ssa belgialaisesta Zulte-Waregemista. Edellisen kerran hän pelasi Kuopiossa 2018. Pari vuotta ulkomailla ovat hänen omasta mielestään kehittäneen Nissilää pelaajana.
– Viimeiset pari vuotta ovat olleet todella kehittäviä urani kannalta. Koen olevani kokonaisvaltaisesti parempi pelaaja, mitä ehkä vielä pari vuotta sitten olin. Pyrin avustamaan joukkuetta maaliin johtavilla syötöilläni ja tott akai osaan myös tehdä maaleja, Nissilä kertoo.
Urho Nissilän edustama KuPS aloitti pelikautensa koronatauon jälkeen lauantaina kukistamalla KPV:n maalein 3-0.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Sebastian Aho tehoili – Matias Maccellille kaksi maalia
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Nooralotta Neziri seksikkäänä uima-altaassa – katso kuva
- Kuva: Barcelonan luottopelaaja saapui Suomeen lomailemaan, mukana myös artistivaimo Shakira
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Keihään lajivalmentaja: ”Onko harjoittelussa vikaa, kun sieltä ei nousta?”
- Kimmo Timonen Leijonien nuorukaisista: ”Jouduin esittäytymään”