Ex-NBA-tähti ”nousi kuolleista”, on nyt ”musta jeesus” ja syyttää ex-kumppaniaan identiteettivarkaudesta
Entisen NBA-koripalloilija Lamar Odomin ei kaiken todennäköisyyden mukaan pitäisi olla enää keskuudessamme, mutta pienen ihmeen kautta elävien kirjoihin palannut Odom elää ja voi hyvin – ainakin fyysisesti.
Odom löydettiin vuonna 2015 tiedottomana lasvegasilaisesta ilotalosta kokaiinin yliannostuksen seurauksena. Hän oli useampia päiviä koomassa, sai useita sydänkohtauksia, mutta palasi kuin ihmeen kaupalla vielä elävien kirjoihin.
– Olen tehnyt kovasti töitä rakentaakseni brändiäni ja uutta ryhmää, Odom viittasi sometileihinsä.
Odomin somepostaukset eivät välttämättä ole ihan vaatimattomammasta päästä. Taannoin hän kutsui itseään mustaksi jeesukseksi ja vain pari päivää myöhemmin Odom nousi otsikoihin syyttämällä ex-kumppaniaan Sabrina Parria hyökkäyksestä some-tileilleen. Odomin mukaan Parr on myös varastanut kaikki hänen salasanansa.
Parr on ymmärrettävästi kiistänyt kaikki syytökset ja ottanut mahdollisimman paljon etäisyyttä Odomiin.
Odom voitti puolitoista vuosikymmentä kestäneellä NBA-urallaan kaksi mestaruutta Los Angeles Lakersissa ja oli myös edustamassa USA:ta olympialaisissa vuonna 2004.
(jos upotus ei näy, klikkaa tästä)
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy