Evertonin uusi stadion sai rakennusluvan – ”massiivinen päivä seuralle”
Kuva: Getty Images
Jo vuosia Goodison Parkin kanssa tuskaillut Everton on ylittänyt viimeisenkin esteen pitkällä tiellä kohti uutta stadionia. Liverpoolin kaupunki näytti hankkeelle vihreää valoa helmikuussa, ja nyt myös valtiovalta on iskenyt hyväksymisleimansa seuran hankkeelle.
Uusi stadion tulee sijaitsemaan Liverpoolin keskustan pohjoispuolella nelisen kilometriä Goodison Parkista lounaaseen. Bramley-Mooren satama-alueelle nouseva uusi kotikenttä rakennetaan pääosin Mersey-joen päälle. Evertonin uuden kodin hinta-arvio on noin 500 miljoonaa puntaa.
Stadion tulee olemaan osana koko alueen kehittämistoimia, joten seura onkin ilmoittanut, että tuleva projekti tulee työllistämään välillisesti jopa 15000 ihmistä. Mikäli asiat sujuvat suunnitellusti, ensimmäiset paalut isketään jokeen tänä kesänä ja pytingin on määrä valmistua viimeistään kaudelle 2024-2025.
Everton on saanut nauttia maaottelutauosta muita seuroja pidempään, sillä se kohtaa nykyisellä Goodison Parkilla Crystal Palacen vasta maanantaina.
Näet Everton-Crystal Palace -taiston maanantaina 5.4. klo 20.00 alkaen Elisa Viihde Viaplaysta sekä V Sport jalkapallokanavalta.
LUE MYÖS:
- NBA:n neljä parasta selvillä
- Ei yllätyksiä Sveitsissä – Suomi maanantaina kehissä
- Jannik Sinner kovaan saavutukseen
- West Ham kuilun partaalla
- Jere Lehtinen: Leijonat saamassa vielä yhden NHL-vahvistuksen?
- Buffalon vuoro voittaa – sarjassa edetään seiskapeliin
- Jättiyllätys – Slovenia kellisti Tshekin
- Kuten pitikin – Leijonille toinen voitto
- Aston Villa varmisti Mestarien liigan paikkansa
- Sveitsi odotetun vahva, Kanada voitti Ruotsin