Erikoinen tilanne: Peräti neljä suomalaisjoukkuetta kieltäytyi europeleistä! – ”Outoa”

Lentopallon Mestaruusliigassa kahdeksanneksi viime kaudella sijoittunut Loimu sai yllättäen mahdollisuuden lähteä ensi kaudeksi mukaan eurokentille, kun neljä suomalaisjoukkuetta kieltäytyi mahdollisuudesta.
Aluksi Loimulle oli tarjolla paikka Euroopan 3. tasolta, eli Challenge Cupista, mutta Euroopan Lentopallo liitto CEV myönsi raisiolaisille villin kortin 2. tason CEV Cupiin.
– Mestaruusliigan tiedustelu kiinnostuksestamme lähteä eurokentille tuli täytenä yllätyksenä. Outoa, että sekä Leka, Etta, Isku että Sampo kieltäytyivät kunniasta. Meidän kahden vuoden projektiin tämä mahdollisuus sopii erinomaisesti, sillä kovat kansainväliset ottelut ovat omiaan koulimaan nuoria pelaajiamme. Ja europaikasta on ollut selvää hyötyä myös ulkomaanvahvistuksia kartoitettaessa, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen tiedotteessa.
Mestareiden Liigan jälkeen Euroopan toiseksi kovimmassa sarjassa on mukana maanosan kärkipään seuroja. CEV Cupin arvonnat suoritettiin Bulgariassa torstaina, mutta Loimun vastustaja ei selvinnyt vielä varmuudella, sillä arpa toi vastaan häviäjän Mestareiden Liigan karsintaottelusta Gentofte Volley (DEN) – Budvanska Rivijera Budva (MNE).
Karsintaottelut pelataan marraskuun alussa, ja CEV Cup alkaa Loimun osalta joulukuun 6.-8. päivä. Mikäli Loimu pudottaa jatkosta ensimmäisen CEV Cup -vastustajansa, tulee seuraavaksi tammikuussa vastaan Korsikan saarella kotipelinsä pelaava ranskalainen Ajaccio, johon Suomen maajoukkueen keskitorjuja Tommi Siirilä siirtyy ensi kaudeksi ja jonka riveissä pelaa myös Mestaruusliigasta tuttu keskitorjuja Brett Dailey.
– Toiveissani oli mahdollisimman kova vastustaja, jotta nuori ja nälkäinen joukkueemme pääsisi mahdollisimman kovaan oppiin. Nyt hyvin todennäköisesti vastaan tulee Gentofte, sillä Budvalla on viimeiset kymmenen vuotta ollut kova joukkue ja he ovat pelanneet säännöllisesti Mestareiden Liigaa, kommentoi Dragan Mihailovic.
Lähde: Loimun tiedote
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan