EM-kisoista rannalle jäänyt Huuhkaja-pelaaja paljastaa mitä tapahtui avausottelun jälkeen
Albin Granlundin kohtaloksi tuli jäädä ensimmäisenä pelaajana ulos Huuhkajien historiallisesta EM-ryhmästä. Granlund sai kuitenkin maistaa EM-tunnelmaa jäätyään joukkueen mukaan.
Granlund oli mukana koko valmistavan harjoitusleirin aina avausotteluun saakka. Hän seurasi Tanska-ottelun katsomosta, jonka jälkeen hän jätti joukkueen.
Joukkue kuitenkin muisti Granlundia avausottelun jälkeen ja kiitti hänen panoksestaan.
– Oli seremonioita. Vaikka en ollut pelissä mukana, niin Palloliitto soi minulle voitosta ottelubonuksen. Oli iso juttu minulle, että sai tuntea olevansa ryhmässä mukana, vaikka en paperilla ollut. Pieniä juttuja, mutta silti tosi isoja. Sellainen juttu on jäänyt mieleen siitä reissusta, Granlund kertoo Veikkausliiga-podcastin haastattelussa.
Huhujen mukaan aloite bonuksen maksamisesta Granlundille lähti joukkueen kapteenistolta.
– En pysty vahvistamaan. Huomasin sen vasta, kun sain sen bonuksen. Minulle ei sanottu mitään, ne vaan tuli. Ymmärsin toki, että jotkut ovat puhuneet siitä. Nämä päätökset tehdään todennäköisesti kapteenistossa joukkueen sisällä. Ei ole sanottu, mutta olen tavallaan tiennyt sen.
Granlund myöntää, että ele lämmitti.
– Tuntuu todella hyvälle, että omaa työtä arvostetaan. Aika tyypillistä sille, miten pelaajaa kohdellaan maajoukkueessa. En ole yllättynyt, olen kiitollinen, että saa olla mukana.
Granlundin haastattelu kuunneltavissa kokonaisuudessaan Veikkausliiga-podcastista.
LUE MYÖS:
- Minkkisen loistava kausi jäi ilman kruunua
- Pellegrino sanoi hyvästit – voittamalla!
- Pelicans ja Ässät vahvoilla – iso voitto HIFK:lle
- Kotimaisen jalkapallokauden ensimmäinen pytty jäi Turkuun
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan