”Ei ole viime aikoina homma oikein toiminut” – ulkomaalaiskaksikko sai lähteä SM-liigaseurasta
Jääkiekon SM-liigaseura Vaasan Sport kertoo verkkosivuillaan, että yhdysvaltalaishyökkääjät Michael Parks ja Sam Povorozniouk jättävät seuran. Molemmat pelaajat siirtyvät loppukaudeksi ulkomaiden sarjoihin.
Molempien pelaajien sopimukset on Sportin mukaan purettu yhteisymmärryksessä.
Parks pelasi Sportissa 46 ottelua tehopistein 11+9=20. Hän oli alkukauden joukkueen tehokkain pelaaja, mutta viimeisten 20 ottelun aikana hänen pistetilinsä karttui ainoastaan yhdellä maalilla.
Povorozniouk puolestaan edusti Sportia 31 ottelussa ja teki tehot 4+8=12. Kauden aikana Povorozniouk on saanut pelikieltoja yhteensä peräti 15 ottelua, joista viimeisin jatkuu aina runkosarjan päätöskierroksille asti.
– Parksilla ei ole viime aikoina homma oikein toiminut, ja päädyimme molemmin puolin tähän ratkaisuun, että hän jatkaa uraansa muualla. Povorozniouk ei puolestaan pitkän pelikiellon takia olisi ehtinyt pelata kuin muutaman ottelun, joten emme nähneet järkeväksi pitää häntäkään täällä, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä perusteli ratkaisua seuran sivuilla.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Hyökkääjä Tim Väyrysen illan vastustaja: Bayern München!
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Kiekkoareena: TPS menettää nuoren tehohyökkääjänsä toiseen SM-liigaseuraan
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!