Eero Markkasen hittivideon tausta: ”Lopussa alkoi hapottamaan”
FC Hakan kanavissa keskiviikkona julkaistu video, jossa Eero Markkanen ratkaisee lankutusasennossa Rubikin kuution, nousi isoksi some-hitiksi. Huuhkajistakin tuttu hyökkääjä taustoittaa temppuaan FC Hakan verkkosivuilla – Hakan pelaajat ovat pitäneet toisiaan vireessä antamalla yksi kerrallaan jonkinlaisen haasteen joukkuekavereilleen.
– Oli oma vuoroni tehdä haaste ja mietin kämpillä, että mitähän sitä keksisi. Silmiini osui Rubikin kuutio ja ensin ajattelin ratkaista pelkästään sen. Sitten keksin, että voisin lankuttaa siinä samalla, Markkanen kertoo.
Markkanen myöntää harjoitelleensa kuution ratkaisua ennen varsinaista temppua. Haaste oli Markkasen mukaan mennyt sitten kerralla nauhalle.
– Kyllähän sen siitä videolta näkee, että lopussa alkoi hapottamaan.
Eero Markkasen mukaan arki sujuu Hakassa ja Valkeakoskella siinä missä muillakin pelaajille. Ohjelmassa on omatoimista treeniä ja pallottelua, jota voi määräysten mukaan tehdä.
LUE MYÖS:
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti
- Pelaajat sen tietävät – tässä on kauden paras
- Ei tällä kertaa yllätyksiä – Olli Hiidensalo ampui nollat, mutta ladulla tökki
- Valtiaan ylivoima katkesi – vietiin sairaalaan