Lauantaina ensimmäistä kertaa esitetyssä saksalaisessa dokumentissa vihjaillaan, että brasilialaisessa urheilussa oli 2000-luvun alkupuolella iso dopingongelma, joka saattoi myös koskea vuonna 2002 maailmanmestaruuden voittanut jalkapallomaajoukkuetta.

Dokumentissa vedotaan 200-sivuiseen Brasilian antidopingtoimiston dokumenttiin, joka on kirjoitettu vuonna 2015. Siinä tutkitaan erästä lääkäriä, jota epäillään muun muassa kiellettyjen aineiden toimittamisesta urheilijoille.

Dokumentissa Real Madrid -legendan ja Brasilian MM-kultajoukkueen avainpelaajan Roberto Carlosin kerrotaan käyneen kyseisen lääkärin klinikalla vuonna 2002. Piilokameran avulla lääkäri houkuteltiin myöntämään, että Carlos oli yksi hänen asiakkaistaan. Hän myöhemmin kiisti väitteet.

Carlos on kommentoinut väitteitä tiedotteessaan.

– Kiistän voimakkasti ARD:n (kanava) esittämät vastuuttomat syytökset ja vahvistan, että en koskaan käyttänyt epäreiluja keinoja saadakseni etua kilpakumppaneihini nähden.

– Raportissa nimetään lääkäri, jota en ole koskaan tuntenut elämässäni.

Lähde: Marca