Torstaina käynnistyvällä Champions Hockey Leaguen viidennellä kaudella seurat kamppailevat entistä muhkeammista rahapalkinnoista.

Viime kaudella CHL:n joukkuemäärä supistettiin 48:sta 32:een ja samalla kaikki osallistujajoukkueet valittiin urheilullisen menestyksen perusteella. Toimitusjohtaja Martin Baumannin mukaan uusi konsepti osoittautui menestykseksi.

– Formaatin muutos oli viisas ratkaisu. Se paransi tuotetta paljon. Fanit nauttivat, media oli tyytyväinen ja pelien taso parantui ehdottomasti, kun helppoja pelejä ei enää ollut. Taistelu CHL:aan pääsystä näkyi myös kansallisissa liigoissa. Siirtyminen 32 joukkueeseen ja menestykseen perustuvaan joukkuevalintaan lisäsi tuotteen laatua dramaattisesti, Baumann kommentoi CHL:n tiedotteessa

Pokaalin lisäksi seurat jahtaavat CHL:ssa myös taloudellista menestystä, sillä alkavalla kaudella palkintorahat kasvavat reilusta 1,5 miljoonasta eurosta lähes kahteen miljoonaan euroon.

– Viime vuonna jaoimme palkintorahaa 1 540 000 euroa. Mestari sai 300 000 euroa. Tänä vuonna palkintosumma kasvaa 1 740 000 euroon ja kaudella 2019-2020 1 940 000 euroon. Viime yhtiökokous päätti lisäksi osingonjaon sijaan lisätä kahden seuraavan kauden aikana kumpanakin 200 000 euroa matkakulujen korvaamiseen, mikä kasvattaa tämän vuoden kokonaispotin lähes kahteen miljoonaan euroon, Baumann toteaaa.

Suomalaisjoukkueista CHL:ssä menestystä ja palkintorahoja tavoittelevat tulevalla hallitseva mestari JYP, HIFK, Kärpät, Tappara sekä TPS.

C More näyttää kaikki suomalaisjoukkueiden CHL-ottelut suorina lähetyksinä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi.

Lähde: CHL:n tiedote.