Carlos Sainz katkaisi Verstappenin voittoputken

Max Verstappenin ja Red Bullin voittoputki päättyi vihdoin Singaporessa, kun Carlos Sainz nousi korkeimmalle korokkeelle.
Verstappenin lähtökohdat kisaan olivat jo alun perin haastavat, sillä hän joutui lähtemään kisaan lähtöruudusta 11. Hollantilainen teki nousua vaikeasti ohitettavalla Singaporen radalla, mutta joutui lopulta tyytymään viidenteen sijaan.
Sainz lähti kisaan paalulta ja piti paikkansa loppuun saakka. Sainz sai kuitenkin tehdä täyden päivätyön, sillä lopussa voitosta käytiin hurja taistelu.
Kisan loppupuolella nähtiin virtuaalinen keltainen lippu ja Mercedes vaihdatti kuskiensa renkaat. Russell oli siinä vaiheessa toisena. Russell ja Hamilton nousivat uusilla renkailla nopeasti voittotaisteluun painostaen Sainzia ja toisena ollutta Lando Norrista.
Russell yritti viimeisellä kierroksella nousta Norriksen ohi, mutta täräytti seinään. Samalla Hamilton kiitti ja nousi palkintopallille. Charles Leclerc onnistui pitkään Verstappenin takanaan ollen neljäs.
Valtteri Bottaksen kisa oli murheellinen. Alfa Romeon vauhti ei pystynyt haastamaan ja Bottas ajeli kisan häntäpäässä ennen kuin kisa päättyi keskeytykseen seitsemän kierrosta ennen loppua.
Elisa Viihde Viaplay ja V sport kanavillaan esittävät kaikki F1-tapahtumat suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista