Calgaryn ykkösvahdiksi noussut Joni Ortio hyvässä vireessä – silti tuli jälleen turpiin
Kuva: Getty Images
Calgary Flamesin kausi on ollut murheellinen. Joukkue on tällä hetkellä yksi NHL:n pahnanpohjimmaisista.
Viime yönä Los Angeles Kings voitti Calgaryn 3-0. Joni Ortio pelasi hyvän ottelun Calgaryn maalissa torjuen 26 laukausta, muttei voinut vastustajan ylivoimalle mitään. Toisessa päässä virkaveli Jonathan Quick pelasi nollapelin 21 torjunnallaan.
Kingsien tehomiehet olivat kaksi maalia iskenyt Jeff Carter ja kaksi syöttänyt pakki Anze Kopitar.
24-vuotias Ortio on pelannut tällä kaudella vain 19 ottelua, mutta niistä peräti 11 maaliskuun aikana. Hän on noussut joukkueensa ykkösmaalivahdiksi ohi Jonas Hillerin.
Calgaryllä on ollut melkoinen maalivahtiruletti käynnissä, sillä edellisessä ottelussa Hiller aloitti, mutta tilalle tuli jo ajassa 6.51 Niklas Bäckström. Ortio ei ollut tuolloin edes kokoonpanossa. Los Angelesia vastaan kakkosvahtina oli Bäckström.
Lisäksi joukkueen kolmas suomalaisvahti Karri Rämö on pelannut osan otteluista.
LUE MYÖS:
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä