Bundesliiga palaa lyhyeltä joulutauolta viikonloppuna. Suomalaisittain yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä liittyy Werder Bremenin puolustukseen. Joukkueen kapteeni ja pitkäaikainen luottopelaaja Niklas Moisander on sysätty täysin sivuraiteelle Bremenin kokoonpanosta. Syyskauden loppukierroksilla Huuhkajien entinen kapteeni löytyi yhä useammin vaihtopenkiltä ja valtaosaltaan pelaajana, jota ei edes vaihdosta kentälle oteta.

Niklas Moisanderin upea ura on luonnollisesti kääntymässä loppupuolelle, ikää on jo 35 vuotta. Mutta itsestään erinomaisesti huolta pitävällä Moisanderilla olisi vielä useita pelivuosia edessään, mikäli hän näin itse haluaa. Alkukauden aikana hän myös todisti, että pelaaminen Bundesliigassa ei ole mikään ongelma – päinvastoin. Hän kuului koko alkukauden selkeästi joukkueensa parhaimmistoon.

Todennäköisesti koirankopin on aiheuttanut sopimustilanne. Moisanderin sopimus loppuu kesällä ja onkin täysin mahdollista, että peliajan antamisen lopettaminen yrittää ajaa Moisanderin leiriä siirtoon jo tämän ikkunan aikana. Jos – ja kun – on todennäköisesti selvää, ettei turkulainen seurassa enää kesän jälkeen jatka, saattaa siirto olla molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Samaan aikaan nousee kuitenkin kysymys, että onko Bremenillä varaa pitää yhtä suoritusvarmimmista pelaajistaan sivussa? Kohtuullisen alkukauden jälkeen Werder Bremen valui lähemmäksi putoamisviivaa. Pari taukoa edeltävää peliä lupailivat jälleen parempaa, mutta putoamiskurimus ei ole missään tapauksessa pois laskuista. Viime kaudelta jo tutuksi tullut karsijanpaikka on vain neljän pisteen päässä.

Lauantaina Werder Bremen kohtaa kotonaan syyskierroksen suurimman yllättäjän, Union Berlinin, kotonaan. Edelleen ilman Joel Pohjanpaloa pelaava Berlin on ollut vaikea vastus kaikille, mutta myös sellainen vastustaja, jolta pistepotti on varmasti bremeniläisillä budjetoitu. Mielenkiintoista nähdä, mikä on yhden aikakauden menestyksekkäimmän suomalaispelaajan status lauantaina? Toivon mukaan vuosi 2021 alkaa paremmin kuin vuosi 2020 loppui.

Bundesliigaa seurataan V sport kanavilla sekä Elisa viihde Viaplayn tarjonnassa.