Bayernin pomo ei sulattanut tappiota – ”Atleticon maali oli paitsio, rankkarin rike tuli boksin ulkopuolelta”
Kuva: Getty Images
Saksalaisjätti Bayern Münchenin seurapomo Karl-Heinz Rummenigge oli pettynyt tiistaina, vaikka Bayern kaatoi Atletico Madridin 2-1 kotonaan.
Hänen murjottamiseensa oli syynsä, sillä voitokas tulos ei riittänyt Bayernille Mestarien liigan finaalipaikkaan. Atletico selviytyi loppuotteluun vierasmaalisäännön turvin yhteismaalein 2-2.
Rummenigge oli voiton jälkeen jopa hiukan katkera. Hänen mielestään erotuomari olisi voinut suoriutua paremmin.
– Meistä tuntuu hiukan petetyiltä, hän sanoi Goal.comin mukaan pelin jälkeen.
– Atleticon maali oli paitsio, rangaistuspotkun rike tapahtui boksin ulkopuolella, hän jatkoi viitaten Atleticon toisella jaksolla saamaan pilkkuun. Rike Fernando Torresia kohtaan tosiaan tapahtui 16-alueen ulkopuolella.
Saksan ykköstorjuja Manuel Neuer antoi vielä Bayernille toivoa torjumalla Torresin kehnon rankkarin, mutta Atletico kesti lopussa punapaitojen antaman paineen ja aloitti juhlat finaalipaikasta.
Rummeniggen mukaan Uefan delegaatti sanoi hänelle pelin jälkeen moittineensa erotuomarin käytöstä.
Ottelussa nähtiin myös toinen torjuttu rankkari. Avausjaksolla Atleticon Jan Oblak sai kätensä väliin Thomas Müllerin 11-metriseen ja pelasti espanjalaisjoukkueen.
LUE MYÖS:
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä