Markus Granlundin piti olla Leijonien miehistössä Venäjän MM-kisoissa. Leijonien valmennusjohto kuitenkin perui päätöksensä ja Granlund jäi seuraamaan MM-kisoja kotisohvalleen TV:n välityksellä. Sakke Pietilä palasi aiheeseen tuoreessa blogissaan.

– Case Markus Granlund jätti ilmaan kysymyksiä. Markukselle kai luvattiin varma kisamatka ennen NHL-pelaajien invaasiota. Valmennusjohto puhui ympäripyöreästi strategian muutoksesta, mutta jos hiukan pilkkua viilataan, strategia ei muuttunut, vaan työkalut. Strategiahan tarkoittaa suunnitelmaa, joka tähtää tavoitteen saavuttamiseen, sanoo Sakke Pietilä Leijonat.com -blogissaan

– Joukkueen kemia on iso asia ja pohja sille perustuu rehellisyyteen, avoimuuteen sekä luottamukseen. Asia on varmasti joukkueen sisällä käsitelty, ja tuskin sillä on heijastumia näihin kisoihin. Minulla on hiukan saman laatuinen kokemus vastaavanlaisesta tilanteesta.

– Olin B-maajoukkueen valmentajana keväällä Pietarissa, ja Curre Lindströmin pyynnöstä otettiin mukaan maalivahdiksi Pasi Kuivalainen. Curre sanoi, että olisi Pasille hyvä kun hän saisi pelejä alle ennen MM-kisoja. Curre sanoi valinneensa Pasin kisoihin. Kun kolme peliä oli pelattu, Pasi tuli luokseni ja kertoi lukeneensa teksti tv:stä kisoihin valittujen kolmen maalivahdin nimet. Hän ei ollut yksi niistä. Jouduttiin kyllä käymään tapauksen jälkeen Pasin kanssa pieni terapiakeskustelu läpi.